sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Answers no. 1

Kerroit että oot sun toisen host perheen kanssa liikenteessä, eli ymmärsinkö oikein, että et ole samalla perheellä koko vaihtovuotta? miksi näin toimitaan, ja kuinka monella perheellä asut?  
-Rotary vaihdon kautta sulla on yleensä kaksi-neljä perhettä. Useimilla vaihtovuosi yhtiöillä pysyt samassa perheessä koko vuoden, jos ongelmia ei ilmene. Mulla on itselläni kolme perhettä ja syy miksi perheitä vaihdetaan on se, että meille halutaan antaa laaja kuva Australialaisten elämän tyylistä eikä ainoastaan yhden perheen elämäntyyliä. Ennen vaihto-vuottani olin tosi epäileväinen tätä systeemiä kohtaan, mutta nyt en vois olla onnellisempi. Mulla on kolme ihanaa ja erilaista perhettä, jotka kaikki tekee osansa mun eteeni ja niimpä saan esimerkiksi reissata paljon enemmän kuin et olisin vain yhden perheen kanssa.
IMG_5640Onko aussipojat kuumia?  
-Joo australialaiset pojat on hyvännnäkösiä hahah. Erityisesti ruskettuneet surffarit on mun mieleen. Kyllähän joka maasta niitä ei niin viehättäviäkin löytyy.

Grillaako aussit hulluna?
-Juu Australiaiset grillaa paljon, aina on hyvä syy to have a Aussie barbeque.IMG_5615

Onko siellä oikeasti merenneitoja? H2O on mun lempi tv sarja ja haluaisin tietää onko se totta että siellä on merenneitoja.
- Joo mä oon ihan varma, että täällä on merenneitoja, onhan tää sentää Australia. En oo vielä yhteenkään törmänny, mut aioin kyl ainakin yhden nähdä ennenkun palaan Suomeen XD

Onko siellä millaset nettiyhteydet yleensä ihmisillä kodeissa?
-Mun jokaisella host perheellä on wifi, thank god. Ei viissiin unlimited, mutta ite oon ainakin pärjännyt ihan fine. Kaikilla ei kyllä tosiaan ole, mutta sanoisin, että aika samaa tasoa kun Suomessa kuiteskin. Täällä internet yhteys ei vaan aina kulje kaikkialle, esimerkiksi kun ajetaan kaupungista toiseen puolet matkasta kännykässä lukee 'sos only' ja soittaminen saatika netin käyttö ei onnistu.
IMG_5374 Mitä viestisovelluksia nuoret käyttää eniten? 
-Tää yllätti mut, elikkä täällä ei olla edes kuultu Whatsupista taikka muista tollasista sovelluksista. Facebook on sit taas kovassa käytössä ja ihan normaalejakin viestejä lähetellään.

Hintataso?
-Aikalailla sama kuin Suomessa. Jotkut kosmetiikka tuotteet on halvempii mut en oo paljon muuta eroa huomannut.
IMG_5249Saako koulusta ruokaa ja saako käydä koulun ulkopuolella syömässä?
-Koulussa ei ole ilmaista ruokailua niinkuin Suomessa, mutta siellä on 'kahvila', josta voi ostaa ruokaa. Mostly roskaruokaa... Ja meillä year 12 oppilaat elikkä seniorit saa lähtee koulun alueelta ruokailun tai hypärin ajaksi, mutta ei muut. Ja tääkin uudistus tuli vasta tänä vuonna eli viime vuonna kukaan ei saanut poistua koulun alueelta.

Saako koulussa käyttää puhelinta? 
-Riippuu ihan opettajasta. Ei yleensä hyvällä katsota, jos näprää puhelinta tunnin aikana ilman hyvää syytä, mutta ei ne opettajat yleensä kauheen tiukkoja ole.

Mitkä oli sun maatoiveet?
-Australia/Uusi-seelanti, Usa, Espanja ja Kanada.

Kuinka aikaisin aloitit hakuprosessin ennen lähtöä? 
-Melkein vuotta aikasemmin. Syksyllä 2013 vissiinkin pistin hakemuksen menemään ja sitten lähtö oli 2014 kesällä.

Parasta siellä?
-Ystävälliset ja avuliaat ihmiset, rento meininki, upeat maisemat, matkustelu ja toiset vaihtarit.

Oletko nähnyt paljon hämähäkkejä, käärmeitä tai muita sellaisia?
-Hämähäkkejä oon nähnyt ihan semisti, käärmeitä muutaman ja liskoja on täällä ihan sikana. 
Just eilen melkein pistin käteni redback hämähäkin verkkoon kaverini autotallissa ja niin ne redback hämähäkit on aika semi myrkyllisiä, heh. Mut ei niitä kokoajan näe, et ei tartte silleen elää pelossa. Vähän niinkun karhut Suomessa, onhan ne isoja ja vaarallisia, mutta kunhan et niitä ärsytä niin ei sulle tuu mitään ongelmia.

Suosikkipaikkasi?
- Vaikee kysymys. Oon nähnyt niin monia upeita paikkoja täällä, että vaikee päättää yhtä. 
Sydney on tosi upee kaupunki ja siellä tykkään hirveesti Darling harbourista ja Manly beachista. 
Yks biitsi keskirannikolla, jonka nimi on Mollymook, on aika ihana place kanssa. Ehdottomasti yks lemppari paikkojani on keskirannikolla sijaitsevassa Miltonissa oleva vegetarian cafe nimeltään Pilgrims. Täällä Tumutin lähistöllä semmonen paikka kun Adelong falls - (vesiputous) on tosi upee.
Hahah kyllä näitä löytyy vaikka millä mitalla. Mutta yleisesti ottaen rakastan biitsiä ja vuoria, kaupunkeja ja sademtsää (ja luultavasti myös aavikkoa, mutta en ole siellä vielä ollut) ja kaikkee mitä täältä löytyy.
IMG_5053Aiotko palata Australiaan vaihtovuoden loputtua?
-ABSOLUTELY !!!



Mikä on ollut tähän mennessä haastavinta? 
- Mulla on ollut kaikenlaista poika ongelmaa täällä ollessa ja muutenkin oon ollut jotenkin tunnemyrkysissä ihan kamalasti, että se on kyl ollut aika haastavaa, erityisesti, kun ei oo sellasia läheisiä kamuja tai omaa perhettä tukena. Yks juttu on kanssa ollut se, että tottuu näiden perheiden sääntöihin sillä Suomessa sain mennä niin vapaasti, että täällä nää säännöt tuntuu välillä tosi ahdistavilta. Myös joidenkin kulttuuri piirteiden ymmärtäminen ottaa aikaa.
IMG_5061Oletko kokenut hostperheesi säännöt ankariksi?
-Niinkuin tossa aikasemmassa kommentissani sanoin, niin mulla on ollut vähän ongelmia sopeutua näihin sääntöihin, mutta en oo kuiteskaa kokenut niitä ankariksi. Täällä on tää perus 4 D's ' No drinking, dating, driving or drugs' ja noissa ei nyt sinällään oo paljon mitää ongelmia ollut, mutta täällä paikasta toiseen liikkuminen on niin vaikeaa ja oot himo riippuvainen kyydeistä ja muista mikä ottaa välillä päähän.

Mikä on mahdollisesti ollut ärsyttävää?
-Jos haluat mennä vierailemaan kaveria toiseen kaupunkiin sun täytyy täyttää niin monet kaavakkeet ja lomakkeet, että huhhuh. Ymmärrän, että mut halutaan pitää turvassa mikä on vaan hyvä, mutta usein ne ihmiset jolta mun pitää kysyä lupaa asioiden tekemiseen niin he eivät ole kauhean innoissaan siitä et haluun tehdä paljon juttuja mikä tekee kaikesta niin kamalan vaikeaa. Valitettavasti et voi ikinä oikeen tuntea olevas oikea Australialainen nuori, koska sulla on aina, joku sääntö rajottamassa sitä mitä haluisit tehdä. Joissakin Euroopan maissa se ei oo viel yhtä tiukkaa, kun täällä ja tääkin vaihtelee vyöhykkeiden ja rotary klubien välillä, mutta mulla sattuu olemaan semi tiukka klubi, mikä on ärsyttävää.
Ärsyttävää on myös se, että melkein kaikki Rotaryt on vanhoja miehiä ja ne ei oikene tajua mun haluani tehdä skydiving tai mennä bileisiin. Generation gap, i guess.

Mitä mieltä olet ollut koulupukujen käyttämisestä?
-Ite tykkään koulupuvuista, koska se antaa mulle mahdollisuuden nukkua pidempään, kun ei tartte miettiä vaatteita. Mutta toisaalta en haluaisi, että Suomessa olis koulupuku, koska mä tykkään pukeutua ja ilmasta itteeni vaatteiden kautta ja koulupuvun kanssa se ei oikein onnistu. Musta on myös naurettavaa kuinka jostain asioista ollaan niin tosissaan koulupuvun kanssa. Esimerkiksi jos meidän koulussa et käytä mustia nahkakenkiä sut voidaan lähettää kotiin...

Kenelle suosittelisit vaihtovuotta Australiassa?
-Tää on niin mahtava kokemus, että siis ihan kaikille suosittelen! Kuitenkin niillä, jotka menee vaihtoon täytyy olla jonkinlainen sisäinen halu siihen, koska sitten kun tulee eteen vaikeuksia, sun täytyy olla vahva ja muistaa, että ne tekee susta vaan vahvemman. Eikä luovuttaa ensi metreillä, koska sun äiti pakotti sut lähtemään vaihtoon :D

Koetko vaihtovuoden muuttaneen sinua (vielä)?
-Ehdottomasti! Sitä on tosi vaikee selittää, mutta jotenkin tunnen sisälläni et oon muuttunut. Oon paljon itsenäisempi, rohkeempi, ilosempi ja koitan nauttia elämän pikku iloista, mikä oli mulle vaikeaa Suomessa. Oon ymmärtänyt asioita itsestäni ja ehkä jopa vähän et mihin suuntaan haluan koulutukseni kanssa mennä. Oon myös tajunnu minkälainen ihminen haluan ja en halua olla.

Onko rotareitten kautta vaikea päästä vaihtoon?

-Joo ja ei. Tuntuu, et jos mä pääsin rotarien kautta niin kuka tahansa pääsee. Jotkut pikku paikkakunnat saa vaan kaks hakemusta ja ne pystyy lähettämään kummatkin hakijat, kun taas Tampereelta oli joku 30 hakijaa joista vain 7 valittiin. Rotaryn kautta täytyy olla valmis pistämään tyliin neljä tai viisi maavaihtoehtoa ja hyväksyä se, että ei vältämättä pääse siihen ekaan vaihtoehtoon. Mutta vaihtovuosi missä tahansa on aivan ainutlaatuinen ja unohtumaton kokemus. 
IMG_5569Vaikuttaako asiaan se kuuluuko sun vanhemmat rotareihin?
-Kaikki aina sanoo, että ei se vaikuta, mutta mulla on sellanen olo, että jos sun isäsi on esimerkiksi presidentti jossakin klubissa sulla on paremmat mahikset päästä kuin muilla. Toisaalta mun omat vanhemmat ei kuulu rotariin ja monella lähetetyllä on sama tilanne.

Onko se pakollista, että omaan kotiin puolestaan tulee jostain vaihtari,tuleeko/onko esimerkiks teillä? 
-Se ei ole pakollista, mutta on toivottavaa, että jos ette itse vaihtaria ota niin ainakin koitatte yhden perheen löytää, joka suostuu vaihtarin ottamaan. Meille on tulossa tyttö Ausseista joulun jälkeen :)


Paljonko sun vaihto maksoi yhteensä?
-Tää on himo vaikee kysymys sillä täällä eläminen maksaa kokoajan ja mul on erilaisii leirejä ja matkoja Rotaryn kautta mitkä maksaa erikseen. Mutta siis alussa maksettiin lennot (oisko ollu 2500 euroa?), vakuutukset ja rotary takki. Sitten myöhemmin maksetaan kolmen viikon safari (2900 dollaria), muita pikku rotary matkoja ja leirejä ja normaalia elämistä. Rotaryllä sä et maksa sille klubille mitään erityis maksuja siitä et ne lähettää sut, mut sun täytyy ite hoitaa sun kulus tietenkin.
IMG_4946 Onko elämä Australiassa halvempaa vai kalliimpaa kuin suomessa? 
-Hintataso on aikalailla samaa luokkaa. Täällä mun elämä on kuitenkin kalliimpaa sillä teen kaikenlaisii aktiviteetteja, jotka maksaa.

Onko sun kielitaito kehittynyt paljon? 
-Mun kielitaito on kehittynyt ja englanti on tullut sellaseks, et ei tartte miettii eka suomeks ja sit puhuu vaa pystyy miettii suoraan enkuks. Mutta mulla oli semi hyvä englanti jo kun tulin tänne joten en huomaa hirveesti kehitystä mikä ärsyttää.

Ootko törmänny siellä mihinkään käärmeisiin?
-Juu oon. Olen nähnyt pari tosi myrkyllistä käärmettä, mutta kunhan niitä ei mee ärsyttää niin ei ne sua pure.

IMG_5655Ootko saanu paikallisista läheisiä ystäviä?
-Oon saanut yhden tosi läheisen ystävän, muutamia semi hyviä kavereita ja sit loput on sellasii 
'hyvänpäivän tuttuja' joiden kanssa on kiva hengailla, mutta en alkasi mitää syvällisii puhumaan.


4 kommenttia:

  1. siistii kamuli :)

    VastaaPoista
  2. ootko eronnu sun poikaystävän kanssa :o?

    VastaaPoista
  3. Tosi kiva postaus! Mukava tietää vähän yksityiskohtasemmin juttuja sun elämästä siellä :) Ja hyi noi hämähäkit, puistattaa ajatuskin! Niin ja noista että onko vanhemmat rotareissa, niin mun käsittääkseni jos omat vanhemmat on päättämässä niin oma lapsi on se viimenen vaihtoehto. Ainakin Lions clubin vaihdoissa jäsenten omat lapset pääsee vaihtoihin tyyliin vaan jos ei ole muuten tarpeeksi hakijoita. :)

    VastaaPoista