keskiviikko 18. syyskuuta 2013

STUDYING what's the point?

Opiskelu...mikä siinä aina tökkii? En tiedä oonko ainoa (pliis kertokaa, että en ole!?!), mutta oon jo nyt ihan stressissä seuraavalla viikolla alkavan koeviikon, kaikkien näiden tehtävien ja uusien asioiden takia.

Oli yksinkertaisesti pakko pitää vähän taukoa, kun olen tässä nyt kolmesta lähtien yrittänyt kaikenlaisia koulujuttuja tehdä ja tuntuu, että mikään ei suju, eikä mun aivot suostu vastaanottamaan yhtään uutta tietoa. Ajattelin nyt vähän koota mun ajatuksiani teille, kun kuvia ei ole kertynyt sitten yhtään tämän kyseisen opiskelun, viedessä lähes kaiken aikani. Tää postaus on osoitettu teille kaikille opiskeluun väshähtäneille!
PicMonkey Collage55 Itse valitsin lukion, monien muiden tavoin, siksi koska ei ollut muutakaan ideaa. Mihin mennä ja mitä tehdä oli se päällimmäisin kysymys mulla yhteishakujen aikaan. Nostan hattua kaikille, jotka menvät amikseen omasta valinnastaan ja tietävät jo mille alalle menevät ja mitä haluavat tehdä isona. Itse musta ei olisi ollut siihen.
Siksi päädyin lukioon ja tyytyväinen olen, koska nyt sain muutamia lisävuosia aikaa ajatella mitä haluaisin tehdä. Välillä mua vaan ahdistaa tää mun päätökseni, koska tuntuu että multa on motivaatio ihan hukassa ja eihän sen nyt sentään ihan vielä pitäisi hukassa olla?

Mä haluan kyllä oppia uusia asioita ja saada yleisivistystä ja tietämystä maailmasta. Välillä vaan tuntuu niin paljon houkuttelevammalta vaan vetää peitto korviin ja nukkua seuraavaan kesään asti, taikka käpertyä sohvan nurkkaan höyryävä kaakao muki kädessä katsomaan jotain hömppäleffaa. Tai miks me ei vaan kaikki lähdettäis matkustelemaan ja opittais tarvittavat asiat sitten ihan elämän koulussa. Raha.
PicMonkey Collageoiu Kaikki pyörii nykyään rahan ympärillä, varmasti on ihmisiä, jotka hakeutuvat hyviin koulutuksiin vain auttaakseen muita pyytteettömästi mutta veikkaanpa, että aika monilla on kuitenkin mielessä raha. Mutta eihän tässä maailmassa pitkälle pääse ilman rahaa. Talo, huonekalut, ruoka, laskut, viihde ja matkustaminen. Kaikki nää maksaa. Kyllä mä ainakin itse haluan elää taloudellisesti hyvää elämää, enkä murehtia rahan puutteesta ja siksi mäkin haluan hyvän koulutuksen. Kukapa ei? Mutta eihän se onnellinen elämä sitten kuitenkaan ole kiinni todellakaan pelkästään varakkuudesta.
PicMonkey CollageMua ärsyttää ihan suunnattomasti sekin, että ystäviä tulee nähtyä ihan liian vähän, kun on koulua. Koulun jälkeen aina suoraan kotiin tai korkeintaan salille ja sitten läksyjäläksyjäläksyjä. Ennen mulla oli lähes kaikki mun parhaat ystäväni samassa koulussa, mutta nyt tilanne on muuttunut. Toisaalta mun uudessa koulussani on tosi paljon sairaan mukavia ihmisiä ja on ollut niin kivaa tutustua uuteenkin porukkaan, mutta välillä olis ihana nähdä niitä koulun ulkopuolisiakin kavereita. Mutta missä välissä? Ei ainakaan viikolla, mutta jos on jättänyt kaikki tehtävät ja lukemisen viimeiseen viikkoon ennen koeviikkoa, niinkuin minä, niin ei myöskään viikonloppuna..
Toisaaltahan koulutus myös sivistää ja siinä oppii ymmärtämään maailmaa ihan eri tavalla. Mä oon aina ollut ihan surkea päättelemään ja yhdistelemään asioita omassa päässäni ja se tuntuu oikeesti tosi hyvältä kun huomaa, että hei vitsi mähän tajusin tän jutun!

Tuntuu vaan välillä, että oonihan yksin tän koulustressin kanssa ja siksi päätinkin sitten tulla sitä tänne teille purkamaan. Toivottavasti teillä ei ole yhtä huono stressinsietokyky ja te ette stressiä ota vaan meette elämänne läpi hymyillen ! Mutta jos mulla on yhtään kohtalontovereita, joille ei moista kykyä ole suotu, ilmoittautukaahan. Vaikka mulla ei tällä hetkellä olekkaan mitään suurensuurta hätää näiden koulujuttujen kanssa stressaan jo mun tulevista lukkareista ja siitä, että mulla on tulevissa jaksoissa vain ja ainostaan kaksi ei lukuainetta. Miten mä hei selviän?
PicMonkey Collage345523 PicMonkey Collage76 Tää postaus on ollut aikamoista valitusta alusta saakka ja eihän sitä nyt kuitenkaan voi olla negatiivisuutta ilman positiivisuutta. Mun mantrani on se, että muutkin ovat tästä selvinneet  niin miksen mäkin.
Tähän lukion tahtiin on pakko tottua ja se stressi, joka tästä tulee auttaa ihan varmasti kehittämään stressinsietokykyä myöhemmälle elämälle. Koulussa meillä on vielä hyvä tilaisuus mokata ja sitten oppia virheistämme, työelämässä kaikki on sitten vakavempaa. Tuntuu, että aina miettii sitä kun sitten pääsee lukiosta pois tai sitten kun kesäloma tulee yms. Ehkä pitäis vaan oikeesti alkaa nauttimaan siitä mitä on ja niistä pienistä arjen asioista, jotka stressin keskellä tuntuu mukavilta. Eihän me edes ostattais arvostaa viikonloppuja ja lomia läheskään yhtä paljon jos meidän koko elämä olis yhtä viikonloppu ja lomaa (okei ei se ehkä ihan niin hirveen pahallta kuulostaiskaan, tuo ikuinen viikonloppu)
No anyway meistä tulee kaikista fiksuja ja filmaattisia tän kaiken opiskelun jälkeen, tai sitten ei. Mut mitä väliä, ei tää elämä oo oikeestaan ees niin vakavaa ♥ Tossa alhaalla vielä muutama vähän vähemmän vakava musiikki näihin tylsiin kouluiltoihin.

Nyt tulikin sitten vähän erilaista postausta tällasta mielipide omaista syvempää juttua, pointsit sulle jos jaksoit kahlata tän kokonaan läpi !
Kuvat we♥it

32 kommenttia:

  1. oon niiiin samassa tilanteessa sun kanssa ! haluisin opiskella, mutta en vaan saa millään niitä koulukirjoja avattua, ja jos saan, niin en tajua niistä mitään. oon niin kusessa kaikkien kokeiden kanssa, mutta mä vaan en jaksa opiskella ! :D

    VastaaPoista
  2. Mulla on ihan sama! Ihan hyviä numeroita tulee, mutta lukeminen/opiskelu ei nappaa yhtään.. Oon ite kasilla ja aina aatellu, et meen lukioon, mut ny on ruvennu epäilyttään just siks ettei oo intoo lukee jne. :/

    VastaaPoista
  3. Mulla on toi ihan sama fiilis, tänäänki mukamas lukenu koko päivän kokeisiin mut silti oon lukenu vasta kaks kappaletta... Ei vaan yhtään jaksais keskittyä kouluun ku tuntuu ettei ois sit muuta elämää :(

    VastaaPoista
  4. ei oo todellista, toi kettu-biisi on soinu mun päässä koko päivän! :D "What does the FOX say?? :D best<3

    VastaaPoista
  5. mulla on ihan sama tilanne! tää eka jakso on vielä iha hirvee ja pitäs tosiaanki pystyy opiskeleen ja lukeen kokeisiin mut ei vaan oo yhtään motivaatioo...

    VastaaPoista
  6. Kyllä sä selviät, mutta älä ota liikaa stressiä. Ite opin viime vuonna vähän niinkun kantapään kautta että riittää kun vain tekee parhaansa. Älä missään nimessä puske ittäs ihan äärirajoille asti, meiän on tarkotus myös nauttia elämästä! Tsemppiä ♥

    VastaaPoista
  7. Mäki alotin lukion tossa elokuussa ja ens viikon perjantaina alkaa koeviikko heti mukavasti pitkän matikan kokeella. Oon surkea matikassa ja valitsin silti pitkän matikan ja heti pelottaa että en pääse ees ekaa kurssia matikassa läpi ja sekös ois tuskallista!

    Stressaa myös hissan ja uskonnon kokeet, kun niihin pitää kaks kokonaista kirjaa kuitenki lukea eikä millää jaksais/kiinnostais. :( Ootan jo niiiin innolla uutta jaksoa, että saaa alottaa puhtaalta pöydältä :D

    Huomenna pitäs ihan tosissaa alottaa noihin reaaliaineisiin lukeminen, kun en todellakaa osaa paljo mitään. :/ Mut eiköhän se sitte koeviikon jälkeen helpoa, pitää vaa hammasta purren yrittää jaksaa lukea! Tai ehkä vähän positiivisemmin, hymy huulilla.

    Mulla ei oo hirveästi motivaatiota tätä lukiota kohtaan, mutta kuten sullaki, ei vaa ollu mielessä mitään alaa ja jos onkin, niin se on luultavasti tuolla yliopistossa, eikä sinne mitenkään muuten pääse kun tän lukion kautta joten pitää yrittää jaksaa! :)

    VastaaPoista
  8. Täällä ilmoittautuu myös yksi! Nimittäin mullaki on aina kauhee (tai jos ei ihan hirvee ni kuitenki) stressi enne kokeita. Mäki oon mietteny oonkohan ainut? ;)

    VastaaPoista
  9. Ite kävin läpi tuon saman viime syksynä. Lukion alussa tuntu että minä lähen täältä kettuun, mutta sitten se helpottu. Tosin vieläkin kyllä stressaan kokeita ja näin, mutta ei ne enää niin ylitsepääsemättömiltä tunnu. Älä ota liikaa paineita, kyllä se helpottaa 8) T. Lukion toka luokkalainen

    VastaaPoista
  10. Mulla on osittain sama juttu! Oon kyllä vielä ysillä, eikä meillä oo kovin pitkiä koealueita. Aina se kokeisiinluku meinaa jäädä vikalle illalle vaikka kuinka suunnittelis, et nyt alotan tarpeeks aikasin lukeen! Mun onneks ne asiat kuitenki sitte ilmaantu jostain mun päähän vaikka en ois ku selannu alueen hätäsee läpi ja saan yleensä kyllä jotain kiitettäviä numeroita :D

    VastaaPoista
  11. kyllä tunruu tökkivän täälläkin! kirjoja ei vaan saa auki, oon vielä lukion kakkosella niin on vielä vähän enemmän hommaa ja haastavampaa. eikä yhtää helpota se että mun lukiossa on 6 jaksoo joten eka koeviikko loppuu jo nyt perjantaina. seuraava sit 6-7 viikon päästä..
    mut tsemppii sulle kokeisiin:)

    VastaaPoista
  12. Itselläni oli aivan sama ongelma kun menin viime vuonna lukioon. Kannustukseksi voin sanoa, että kyllä se siitä helpottaa!! :) Kun pari ekaa jaksoo on menny, niin asiat näyttää paljon paremmalta. Voin omasta kokemuksestani sanoa :D

    VastaaPoista
  13. kuulostaa niin tutulle ja mulla meni lukion eka vuosi kokonaan tohon viime tinkaan jättämiseen ja sitten koeviikolla kauhee stressi ja paineet! mutta semmonen vinkki mikä ainakin autto mua parissa jaksossa: laita puhelin KOKO tunnin ajaks laukkuun äänettömälle äläkä kato ees sieltä kelloo :D kuulostaa tyhmältä mutta kun meillä oli parin kaverin kans tällänen diili niin ei muistettu sitä puhelinta ensimmäisten 10 minuutin jälkeen ja oltiin hereillä tunnilla ja saatiin tehtäviä tehtyä:)

    VastaaPoista
  14. Ihan sama fiilis täälä! Ois suakin kiva nähdä joskus jos tosiaan ois aikaa... Mutta onneks mun nsimmäinen koe oli kohtuullisen helppo, toivottavasti olis ne pari muutakin! :)

    VastaaPoista
  15. Kirjotat tosi hyvin ja voin ymmärtää nää tunteet! Mä käyn nyt tokaa vuotta lukiossa, ja nyt kun vielä yritän panostaa niihin aineisiin, joita aion kirjottaa, niin stressi painaa enemmän päälle... Sama on että vapaa-aika ei meinaa riittää ja joitain töitä oon tehnyt ihan itku kurkussa. Ei kannata kuitenkaan ottaa sellasta liian negatiivista asennetta (mihin ainakin ite syyllistyn välillä) että 'en mä pysty', koska sitten kun vaan alkaa tekemään niitä kouluhommia ja lukemaan, niin kyllä ne järjestyy! :) Eikä kannata liikaa jumittua niihin, vaan välillä käydä tuulettumassa vaikka urheillen. Oon kuullu, että lukio on raskainta aikaa opiskella, ja että sen jälkeen helpottais minne nyt päätyykään. Tsemppiä sulle! <3

    VastaaPoista
  16. Sama homma D: opiskelu ei nappaa sitten yhtikäs, haikailen vielä kesäloman perään..suuntana olis tulevaisuudessa toivottavasti lääkis, mua hirvittää jo nyt miten tuun selviimään siitä opiskelumäärästä!

    Mut hei oikeen hyviä opiskeluhetkiä sulle Lilja, kyl se into sielt vielä saapuu! Toi lause missä puhuit viikonloppujen/lomien arvostuksesta oli täyttä asiaa haha :D!

    VastaaPoista
  17. olin samassa tilassa vuosi sitten, siksi lopetin lukion ja siirryin amikseen :D

    VastaaPoista
  18. Lukion alussa mullekki tuli iha hirvee realityhit; hei, kaikkihan on vitun vaikeaa ja jos haluaa pärjätä nii duunii on pakko tehä.
    Sittemmin opin priorisoimaan. On totta, että lukio on yleissivistävä koulu, mutta kaikkeen ei silti voi panostaa. Itselläni on lukiossa ollut yhteensä 6(?) muuta kurssia kuin lukuainekurssia, joten olen monien sellaisten aineiden, joita en kirjoita kurssikokeet rämpinyt läpi lukematta kirjasta sanaakaan. Aina on läpi mennyt.
    Ei kaikkea voi osata. Pikkuhiljaa se kirkastuu et mikä kiinnostaa ja missä haluu olla hyvä. Muulla on sit tosivähän väliä :) Joidenkin pitää nähdä kovasti vaivaa, mutta itse olen esim heikkoa keskitasoa ja vaikken oikee jaksa tehä läksyjä tms nii kurssien keskiarvo hipoo kuitenkin 8. Mikä on jees.
    Tsemppiä sulle. Abivuoden koittaessa huomaat sitten kuinka perseilyä lukio loppupeleissä onkaan.

    VastaaPoista
  19. Just keep calm and think of a shaved llama. Only 12 days left now <3

    VastaaPoista
  20. ..eikä ne kaikki jotka siellä amiksessa on tiedä aina tosiaan sitä mitä haluu tehä isona :) mä opiskelen alaa joka ei oo mun juttu mut josta ajattelin hankkii paperit ja lähtee sit opiskeleen sitä ammattia mikä on enemmän mieleen :)

    VastaaPoista
  21. Sama tilanne :D Kaikki työt jätän viimetippaan... Ja sit joudun tekee niit yli keskiyön paniikissa :D Unta saan nykyään joka päivä vaan n. 5-6 tuntia ku harkatki on nyt niin myöhään aina ja ääh. Ei jää aikaa melkeempä millekkää muulle ku koulul ja harkoille D:

    VastaaPoista
  22. heeei tsemppiä nyt siellä<3 itelläni on kokemusta melkein burnouttiin asti, mutta jotenkin ne asiat aina tuppaa lutiutumaan :) teen tällähetkellä lukion ohella säännöllisen epäsäännöllisesti töitä (=viikonloppuja ja arki-iltoja), luen ylioppilaskirjotuksiin (kirjotan 6 ainetta), liikun säännöllisesti (joka päivä, salia/lenkkiä/ryhmäliikuntaa) ja kaiken tän keskellä vielä seurustelen ja nään aina sillon tällön kavereita! oon ihan varma että sä ja kaikki muut pystyy selviämään lukiosta kunnialla :) tunnustaisin vielä tähän väliin etten tosinaan itekkään oo mikään lukutoukka, aina on menty siitä mistä on aita matalin mutta silti tullu kohtuu hyviä tuloksia! suosittelen sua ottaa kalenterin käyttöön ja oikeesti suunnitella kaikki vapaa-aika järkevästi. tee läksyt ja kaikki koulupaska alta pois heti kun tuut koulusta että illaks jää muutakin tekemistä. ja ota positiivinen asenne, oon itekki vasta tänä vuonna huomannu että oikeesti jos ei vaan ota niin hirveetä stressiä kaikesta niin elämä helpottuu aika huolella! mutta sen voin sanoo näin viimesen vuoden opiskelijana että kadun sitä ettei lukuläksyjä tullu juuri luettua... nyt on sitten mukava lähtee lukemaan jotain biologiaa tai historiaa jos ei oo mitään tietoo mitä kirjassa puhutaan... mutta tsemppiä ja selviit kyllä :) sori kilometrikommentista, haha!

    VastaaPoista
  23. Voi mä muistan ekan koeviikon lukiossa. Se oli jotain niin hirveetä. On se tosin vieläkin, vaikka jatkava (jo) olen, mutta siihen osaa nyt jotenkin valmistautua paremmin.
    Yksi ihan tuhottoman hyvä vinkki on se, että lukee joka päivä juuri sen päivän tunneilla opitun luvun/luvut. Tai viikonloppuna edellisen viikon luvut. Joka tapauksessa vaan lukee sitä kirjaa muulloinkin kuin päivää ennen koetta (paitsi filosofiaa.. ei sitä voi jaksaa!).
    Ja tietenkään aina ei voi ja tarvitse onnistua. Jos yksi koe menee päin pyllyä ni siitä ei kannata stressata, seuraava sitten paremmin!

    Abivuosi on sitten jotain ihan hirveää varmasti, en kestä edes ajatella itseäni vuoden päästä...

    Mutta tsemppiä kokeisiin ja lukioon ylipäätään! On se silti ihan jees paikka! :D

    VastaaPoista
  24. Ite otan ehkä hieman liianki rennosti tän koulunkäynnin. Oon siis tosiaan amikses ja tunnit menee kännykällä pelaillen tai kavereitten kanssa jutellen ja kotio tullessa en ees vilkase koululaukkuun päin :D Kai mä joskus ryhdistäydyn......

    VastaaPoista
  25. mää menin lukioon just tolla samalla periaatteella, etten oikee tieny mihin haluisin ysin jälkee mennä. nyt syksyllä alotin abivuoden ja parhaillaan läpikäyn ensimmäisiä kirjotuksia (kunpa saisin itteni lukeen niihin).. eka vuosi meni ihan kohtuullisesti kun kaikki oli uutta, toka vuosi oli ihan jäätävä ku motivaatio vaan laski laskemistaan ja en voinu tehä muutaku itkee ilosta ku kesäloma alko. olisin halunu lopettaa kakkosen kesken mutta tajusin että kaikki uurastus menis hukkaan. motivaatiota ei oo oikeen löytyny missään vaiheessa mun lukiouraa mutta kyllä mä ne paperit meinaan saada. EDELLEENKÄÄN mulle ei oo mitään hajua mitä haluun tehä mutta en meinaa vetää siitä hirveetä stressiä, eiköhä asioilla oo tapa järjestyy :) työskentelen sitte vaikka siwan kassalla kunnes tiiän :D

    VastaaPoista
  26. Täällä ilmoittautuu yksi sieluntoverisi! Motivaatio ihan hukassa eikä jaksais millään...nytki ois huomenna espanjan koe ja missäs sitä ollaan...ei ainakaan lukemassa :) mutta tsemppiä ja tänäänki ku jäädyin totaallisesti bilsan kokeessa niin asiaa autto kun ajatteli että eihän yks bilsan koe lopulta merkkaa mitään oikeessa elämässä... :D Pärjäile! <3<3 T: Irsi (oli vaan pakko kommentoida :D)

    VastaaPoista
  27. Kyllä se siitä ;> mulla on kans vähä sama tilanne ton koeviikon kanssa mut kyl me tästä selvitään

    VastaaPoista
  28. Eka lukiojakso on oikeesti tosi kova järkytys kun peruskoulusta tulee! Älä huoli. Nyt ensimmäisen jakson jälkeen oot varmasti kantapään kautta kokenut, että stressiä tulee hurjasti, jos jättää kaikki kurssityöt koeviikon kanssa päällekäin. Kun pääset tahtiin mukaan, niin opit sulle tehokkaimmat opiskelutavat ja teet myös kurssityös ajoissa ;D Tsemppiä!

    - lukion tokaluokkalainen

    VastaaPoista
  29. Joo et oo ainut jolla on sama tilanne. Itekki pitäs olla nyt lukemassa ekan koeviikon kokeisiin, mutta ei aika meinaa ikinä riittää... Itelläkin on nyt sellanen fiilis, että oisko sittenkin pitäny mennä amikseen ja miks ylipäätänsä menin lukioon. Mua ei silleen stressaa koeviikko, mutta en jaksa lukee niihin kokeisiin. Toivon nyt, että pääsisin kaikki kurssit läpi ja ens jaksosta lähtien aijon keskittyä vielä enemmän niihin aineisiin mitä aijoin kirjottaa. Onnee sulle koeviikolle ja opiskelu intoa! :)

    VastaaPoista
  30. Rakastuin sanaan "väshästynyt" :D

    VastaaPoista
  31. Voin sanoa että eka jakso ainakin mulle (oon siis lukion 2.sella) on aina se rankin ku tullaan ihanalta kesälomalta kouluun! :/ joo niin alusta ainakaan itse en ikinä jaksa panostaa joten se vähän (paljon) kostautuu koeviikolla joten nyttenkin kun pitäisi olla lukemassa fysiikka jonka koe on ylihuomenna (2/16kpl menossa) olen tääl tietsikalla.. Pitäisi varmaan aloittaa/jatkaa lukemista. Joo mutta tällaista se eka jakso aina on mutta onneksi kun koeviikolla pääsee tekemisen ja lukemisen rytmiin niin se antaa voimaa tehdä hyvin ja aina oppii uudestaan että heti läksyjen panostuksella pärjää hyvin :)

    VastaaPoista
  32. Mä kärsin ihan kamalasta stressistä lukion takia ja nytkin koeviikolla olin sairas :/ Niin pari koetta on rästissä. Stressaan oikeesti ihan sairaasti, mutta eiköhän tää helpota kun ajattelee vaan että tekee vaan parhaansa minkä ite osaa :) Toivottavasti tämä stressikin laantuis tästä.:)

    VastaaPoista