torstai 7. helmikuuta 2013

ei kai aina vaan voi olla hyvä pävä?

Innoissaan aamulla tettiin lähdössä... a1
Heippahei! Tulin nyt vähän päivittelemään kuulumisia kun alkoi toi viikon mittainen tet-jakso eikä siis ole läksyjä tai muita koulu hommia. Kuvittelin jo aamulla mielessäni miten aloitan tän päivän postauksen kertomalla miten sujui mun hauska tet-päivä ravintolassa, no vähän toista on luvassa. Saatan tosiaan olla liian herkkä ja liian tottunut ystävälliseen käytökseen, mutta tämä tet päivä ei kyllä ihan vastannut mun odotuksiani. Lähdin iloisella ja avoimella mielellä tuonne ravintolaan ja vaikka en mitään osannutkaan niin ajattelin, että saan sitten apua ja eihän se epäonnistuminenkaan niin kauheaa ole. Suurinosa porukasta olikin tosi mukavaa ja auttoi mua ja toista tettiläistä parhaansa mukaan, mutta muutama, jotka siis olivat ottaneet meidät "omaksensa" ja käskyttivät meitä, eivät olleet niin mukavia. Jos asiakas tuli valittamaan jostakin, niin heti se oli meidän vikamme ja meidän annettiin kuulla kuniamme, vaikka emme tosiaankaan mitään olisi tehneet. Ja sitä tosiaan ihmettelen, että kun kuitenkin esimmäistä päivää olen ikinä ravintolassa töissä, niin tarvitseeko todella kaikesta valittaa? Haluasin vielä kysyä että minkä pitusisia teidän ruokataukonne ovat tetissä olleet? Meillä niihin saa käyttää kuuden tunnin työpäivänä korkeintaan 15 minuuttia ja jostain kaukaa mulla on sellainen mielikuva, että niiden täytyisi olla vähintään 30 minuuttia. Ehkä ei. No jokatapauksessa, vaikka mitään kamalaa ei siellä niin tapahtunut mielikuva siitä paikasta on minulle (olen ehkä vain liian herkkä) aika negatiivinen, ja en tiedä miten selviän huomisesta tai loppupäivistä. PLIISPLIIS KERTOKAA, ETTÄ EN OLE AINOA JOKA EI VIIHTYNYT TET-PAIKASSAAN? Tuntuu, että kaikki luokkalaiset ovat löytäneet unelmiensa tet-paikan ja mä olen ainut joka ei viihtynyt. Anteeksi kauhea tilitys, mutta oli pakko päästä vähän purkamaan tuntemuksia. Huomenna sitten tosiaan puoli yhdestä puoli seitsämään töitä, että hyvästi vaan minkäänlainen perjantain vietto! T. negatiivinenjaärsyyntynytlilja

No, tetin jälkeen päätin kuitenkin käväistä kaupungissa etsimässä mulle valkoista neuletta jota oon jo kauan himoinnut. Eipä löytynyt sitä, mutta löysin ginasta muutamat tosi halvat korut jotka nyt esittelen teille.
a2 a4 a3 Kaikki tosiaan yhdellä eurolla gina tricotista ! Huomasin tosta sormuksesta ton lähteneen kiven vasta kotona, mutta onneksi se ei kuitenkaan kauas näy. Ja eihän se hirveän arvokaskaan ollut. a5 Fyysisesti ja henkisesti rankan päivän jälkeen päätin hemmotella itseeni ostamalla suklaalevyn, jonka sitten vitutuksissani vedin suunnilleen kerralla alas (ei näin ei näin!!), luin kirjaa myös ja pelasin kännykällä. Taidan painua samaan hommaan ja sitten jos jaksaisin alkaa siivoamaan huonetta ja väsäämään ruostin esitelmää ja tet-päiväkirjaa. Kyllä se koulu näköjään tunkee tet-viikollekkin... ARGHHHH:(

Toivottavasti teillä on ollut mukavampi päivä kuin mulla !

37 kommenttia:

  1. Voi hei tsemppiä sulle loppuihin tet-päiviin! Ehkä asiat kääntyis vielä vähän positiivisempaan suuntaan :)

    VastaaPoista
  2. harmillista kuulla tollasta..:/ mähän oon ollu tammikuusta lähtien ravintolassa työssäoppimassa keittiön puolella ja mut otettiin hyvin vastaan. kukaan ei pidä mua "omanaan" ja saan enemmän tehdä sitä ruokaa kun kökkii tiskinurkassa! ja se et vaikka oot harjottelija ni sua ei kuuluis kohdella noin et saat niinku kaikki syyt päälles tms :( toivottavasti loppu menee hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ja lisäyksenä viel et toi alahan on sellanen et puoli tuntia on tosi paljon ruoka-aikaa (oot tettiläinen, ymmärrän kyllä sen että sulla on aikaa syömiseen 30min) et yleensä se on se max. 15min ja sit seuraava päästetään syömään tai oot vaikka 7h työpäivästä ekana raatanu 5h täysillä töitä ja sitte vasta kerkeet pitään ruokatauon.. sinänsä ravintola-alalla syödään sillon kun keretään ja välillä saatat syödä kylmää ruokaa ku sun syöminen on jääny kesken kun on pitäny taas jatkaa töitä.. :/ mulla on usein tän jakson aikana tullut sellanen tilanne et oon unohtanu syödä kokonaan kun päivä on menny niin nopeeta töitä tehden :D

      Poista
  3. että sulla on nii ihana tyyli !<3 ja noi hiukset, oon kateelline :-)

    VastaaPoista
  4. Kyllä se siitä!:) Mä olin ysillä seppälässä tetissä ja siellä saikin sitten tehdä töitä oikeen urakalla! Kivojen hommien lisäksi sai tehdä ison kasan kaikkein paskimpia hommia, kuten pölyjen pyyhkimistä. Pöyjä siellä liikkeessä ei oltu pyyhitty varmaan koskaan, sillä niskaani leijaili kiva kasa pölyä kun vähän kurotin korkeampiin paikkoihin. Meidän "neuvojamme" olivat osa todella tarkkoja ja pari kertaa joutui tekemään saman homman uudestaan kun ei kuulemma ollut ensimmäisellä kerralla tarpeeksi hyvää jälkeä.. Kotiin ei saanut lähteä yhtään aikaisemmin, ei edes kymmentä minuuttia, vaikkei muuta tekemistä olisi silloin ollut kuin liikkeessä haahuilemista. Joskus sai hyppiä isojen roskasäiliöiden päällä kun sai tehtäväksi hävittää kiloittain vanhoja asiapapereita vuodelta 1994... Toisinaan taas sai olla järjestelemässä meikkihyllyä viisi kertaa päivässä uudestaan, kun jotkut asiakkaat kävi vähän käpelöimässä ja sotki kaikki paikat. Mitäs muuta... ainiin, näyteikkunaa tuli tiheään tahtiin pestyä. Eli taitavat nuo työnantajat käyttää aika paljon hyödyksi tettiläisiä, ovathan ne ilmaista työvoimaa... Käsiini kahden viikon duunin jälkeen sain kuitenkin työtodistuksen parhailla mahdollisilla "arvosanoilla":) Vaikka välillä työ tuntui todella raskaalta, niin olisin näin jälkeenpäin ajateltuna voinut mennä uudestaankin!

    VastaaPoista
  5. Meillä ainakin tet-lapuissa lukee, että "harjottelialle/oppilaalle kuuluu lakisääteinen 45minuutin mittainen ruokatauko" tai jotain tollasta. Eli ei siis todellakaan saa olla vaan 15 minuuttia :D Mä ite olin ravintolassa kanssa syksyllä tetissä ja tykkäsin ainakin siitä, vaikka hommat olikin lähinnä siivoomista. Siihen ilmapiiriin vaikuttaa oikeesti hirveesti ne työntekijät ja se miten ne kohtelee! Toivottavasti siellä ois huomenna, vaikka jotkut muut töissä :) Tsemppiä!

    VastaaPoista
  6. Olin kans tetissä hotellissa, keittiön puolella enimmäkseen ja ruokatauko kesti tasan syönnin verran eli max joku 20min eikä enempää. Joten meillä oli kans heti tiukka kuri ja kiire ja säännöt.

    VastaaPoista
  7. Et oo ainoo jolla on ollu huonoja kokemuksia tet paikasta ! Iteki olin yhdessä ravintolassa ja siellä oli tosi huono ilmapiiri ja kaikki oli mukamas mun ja mun kaverin syytä.. -.- ja oikeasti ne oli tosi ilkeitä ne työntekijät.. ja mitä :oo ei ruokatauko saisi olla noin lyhyt todellakaan noin pitkänä päivänä!

    VastaaPoista
  8. onko sulla iphone 4, 4s vai 5? onko ollu hyvä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iphone5 ja juu hyvä on ollut!:) ei valittamista

      Poista
  9. Mullaki oli ihan kauhee TET-paikka, olin kaverin kanssa suomalaisessa kirjakaupssa ja saatin aina kaikki paskimmat hommat ja meille huudettiin ja käskytettiin ja kuultiin ku meistä ne työntekijät puhuu paskaa yms.. Ja ite jouduttii ole tet.issä 3 viikkoa, se oli yhtä helvettii siellä, en toista kertaa sinne mee.. Toivottavasti täst oli ny vähä jotai vertaistukee (:

    VastaaPoista
  10. Meillä ruokatauko oli sen 30min, ja täytyy myöntää etten mäkään kovin hyvin viihtyny viime syksyn tetissä. :/

    VastaaPoista
  11. nii missä ravintolas oot:/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Daddys diner, tääl on kyl mun mielestä ainaki hienot tilat ja ihmiset tosi mukavia asiakkaille, mut tettiläisii kohdellaan niinku kaikki pitäis jo osata ja jos ei osaa niin on täys paska...

      Poista
  12. no mun kverin tet-paikka oli mallitoimisto, ja ne oli siellä sano nu että se osallistuu niiden kuvausten avustamiseen yms. mutta kuitenmkin se oli kuulemma siivonnut ja pyyhkinyt pölyjä 2 vk...

    VastaaPoista
  13. Oi mä rakastan teitä kaikkii jotka on pistäny kommenntia!!!! Ihanaa tuntee et ei oo ainut jolla näin on käynyt ja ihanaa tukee myös kaikilta!!:)<3 en voi tarpeeks kiittää, te piristätte mun päivääni jota luulin et kukaan ei voi enää piristää(:

    VastaaPoista
  14. Mun ensimmäinen tet-paikka Helsingin Stockalla oli ihana, oli sellanen puolen tunnin ruokis ja 15-20min "kahvitauko". Ja muutenki hyvä ilmapiiri.
    Mut sitten taas edellinen paikka kunnallisessa eskarissa oli kamala, koska jouduttiin tietenkin syömään lasten kanssa, mutta tettiläisten kahvitauko vaikutti olevan erittäin vastenmielinen. Joko 5 minuuttia tai mieluummin ei ollenkaan?! Kuitenki nää muut hoitajat piti about puolen tunnin taukoja :D Sit ku lähdettiin kaverin kanssa käymään tauolla viereisessä kaupassa, jotta saatais vihdoin kunnon ruokaa, niin hirvee valitus. Ja kukaan ei ollut sanonut mitään aikaisemmin, ettei kauppaan saisi mennä..... Kyllä se paikasta pitkälti riippuu, mut tettiläisiä ei pitäis (varsinkaan ensimmäisenä päivänä) kohdella huonosti. Siinähä saa vaan huonon kuvan koko työnteosta, fuck logic.

    VastaaPoista
  15. ihanat noi vaatteet tos ekas kuvas :) <3 ja kivoi noi ostokset (:

    VastaaPoista
  16. Ei tetissä olo tarkoita sitä, että saat tehä siellä luksus hommia, vaan tehdä niitä joita työntekijät (oikeat) eivät itse kerkeä tekemään.. Jos pyyhit pölyjä niin ei voi olla niin kauhea homma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielestäni mä en valittanut raskaasta hommast vaan huonosta ilmapiiristä ja alentavasta käytöksestä meitä kohtaan. Paskahommiakin tekee mielellään jos ilmapiiri on mukava!:)

      Poista
    2. eihän lilja siitä valittanutkaan? ite oon tetissä ja mulla on ONNEKS mukavat ohjaajat ja koko henkilökunta on kiva. mun mielestä kaikkien niiden henkilökunnan jäsenten pitäis olla tai edes yrittää olla sellasia ystävällisiä ja kohdella teitä tettiläisiäkin hyvin.. tsemppiä, toivottavasti muuttuu kivemmaks! :) itellä loppuu huomenna enkä kyllä haluis.

      Poista
  17. oon ollu vapaa valinnassa tän viikon ja on ollu kyl vähä erilaista ku odotin. kaikki myyjät ym työntekijät on tosi mukavii mut meille annetaan kaikki sanotaanko nyt suoraa että vittumaiset hommat ja se on ollu muutenki tosi raskasta. en oo meinannu jaksaa kävellä ees puolta kilsaa kotiin koska jalkoja jomottaa koko päivän seisomisesta ja kyykistelystä, iltasin oon ollu niin väsyny et en oo vaa jaksanu tehenään mitää. joten et oo ainut joka ei oikee viihtyny tet paikassaa :DDd

    VastaaPoista
  18. No kyllä ruokatauon mun tietääkseni pitäis ainakin tetin aikana olla sen 30min, mutta kun olin kesätöissä S-Marketissa, niin siellä oli 6h aikana kaks 15min taukoo. Joten kai sulla sit kuuluis olla ainakin kaks niitä 15min taukoja..? Kannattaa kysyy vaikka teidän koulun opolta, että miten se yleensä on. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mä oon citymarketissa tällä hetkellä ja meillä on 7 tunnin päivä jonka aikana on yks puolen tunnin (meiän tet-ohjaaja sano et kaikissa tetpaikoissa pitää olla yks 30 min tauko että ihmettelen kyllä miksei siellä teidän ole..) ja sit toinen tauko meillä on 10 minuutin :)

      Poista
  19. Mul on ollu kolme tettii josta en oo yhestäkään tykänny... Mut ajattele positiivisesti, sait kokemusta ja nyt ainaki tiiät ettei sinne alalle kannata kouluttautuu jos ei ollu kerran kivaa ;)
    Ja eiks sen ruokkisksen pitäis olla lain mukaan yli 30min? ;0

    VastaaPoista
  20. Voi että toi on ärsyttävää, mulla oli ensimmäinen viikko nii kauhee et soitin opolle ja vaihdoin toiseks viikkoo tetti paikkaa. Et jos toi ei tosta parane ja susta tuntuu ihan kamalalta mennä sinne (ite mä menin sinne aina tyylii itkien) nii vaihdat sit paikkaa :-) Ikävä kyllä mulle jäi siitä viikosta sellane fiilis, että töihin en halua. Ja tästä on tosiaa 3 vuotta aikaa :-D Mut tsemppii!

    VastaaPoista
  21. Tuolta löytyy opetushallituksen opetussuunnitelman viittauksia TET- toimintaa, muttei missään oikein lue, kuinka kauan työpäivä pitää kestää: http://www.opetin.fi/tyoelamaan/tet-toiminta.html

    Monissa linkeissä sanotaan,että työnantaja määrää säännöt, joita tulee noudattaa ja muutenkin kokemus tulisi olla mahdollisimman realistinen työelämään. Normaalisti työelämässä väh. 8tunnin työpäivän jälkeen saa vasta sen 30min tauon, eli alle 8tuntisilla päivillä se vartin tauko on ihan normi. Voithan aina kysyä joko työnantajaltasi tai opolta tätä.

    ja löysin tällasen lauseen wikipediasta "Aina, kun päivittäinen yhtäjaksoinen työ ylittää kuuden tunnin rajan, on työntekijällä oltava vähintään tunnin mittainen lepoaika, jonka aikana työntekijän on pääsääntöisesti päästävä poistumaan työpaikaltaan. Työnantaja ja työntekijä voivat sopia lyhyemmästäkin lepoajasta, ei kuitenkaan alle 30 minuutin lepoajasta". - eli kun sulla on vaan 6h työtunnit, niin alle 30min tauot saa olla.

    ?????????

    VastaaPoista
  22. hähää, löysin linkin, missä saat sittenkin ton 30min taukos:

    http://www.tyosuojelu.fi/fi/nuoret_tyontekijat#TYOAIKA

    lue kohta "ruokatunti"

    VastaaPoista
  23. harmi et sul oli huono tetti :/ itellä kaikki oli tosi mukavia ja sain syödä melkeempä niin kauan ku huvitti ja vielä kaupassa olevassa ihanassa buffetissa :D

    VastaaPoista
  24. meillä oli ainakin 30min ruokatunnit ja sanottiin ettei haittaa vaikka vähän venyisikin :o ja mulla on sinänsä ollu kivat tet paikat, oli vaan hirveesti sellasii kiusallisii hetkii kun ei oikeen ollu tekemistä ja tuntu et olin vaan riesana siellä haha mut koita kestää !

    VastaaPoista
  25. Oltiin Johannan(as in johanna from your ripari) kaa mun vanhalla ala-asteella tetissä ja meitä kohdeltii tosi epätasa-arvosesti, kun mua vaan vihattiin alusta asti(ehkä kun kaikki opet muisti mut vaan oppilaana). Istuin kaks viikkoo nurkassa leikkelemässä kankaita nitomassa papereita meanwhile Johanna leikkii lasten kanssa. Olin ehkä lievästi sanottuna katkera sen jälkeen ja annoin sen kyllä näkyä ihan reilusti tet-palautteessa :D

    VastaaPoista
  26. Kivoja noi korut :)& se tet on vain viikon nii koita selvitä, harmi kyllä että ne tollain käyttäytyy teitä kohtaan.

    VastaaPoista
  27. mun sisko ja pari luokkalaista on ollu kans ravintoloissa, ja kaikissa on ollu ihan hirveetä porukkaa :/ kuulemma huutanu just joka asiasta ja kaikki pitäis osata

    VastaaPoista
  28. inhottavaa varmasti jos sielä ei ollut mukava ilmapiiri:( outoo että ne on ottanu tettiläisiä, jos ei osaa käyttäytyä sillai asiallisesti teitä kohtaan, koska sinnehän mennään vain oppimaan eikä mitään tarvis osata entuudestaan! mulla itellä oli tosi mukavaa ja ne kokoajan tyrkytti syötävää ja sano että voin pitää taukoa yms :)

    VastaaPoista
  29. heiiii onks toi lauren conrad - suolaista ja makeaa hyvä kirja et kannattaako lukee? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. juu, se sarjahan alkaa siitä la candystä joten kannattaa alottaa sillä, mutta tosi hyvä sarja mun mielestä !:):)

      Poista