torstai 1. toukokuuta 2014

Keep calm and put your Rotary smile on (sijoitustiedot!!)

Collage VIHDOINKIN mä olen saanut varmistuksen mun maastani ja tärärärättääääää se on Australia. 
En vois olla onnellisempi, koska se oli kuitenkin mun ensimmäinen toiveeni ja halusin sinne kovasti. Samalla alkoi pelottamaan tää vaihtovuosi sillä nyt se alkaa oikeesti tuntumaan todelta. Esimerkiksi se, että joudun vähentämään yhteydenpitoa poikaystävääni tuntuu tosi inhottavalta. Jännittää kuinka pärjään ilman rakkaita, ihmisiä kuten ystäviä ja perhettä, joiden puoleen kääntyä hädän tullen. Vieraalla kiellellä asioiden hoitaminen jännittää, vaikka se kieli tässä tapauksessa onkin onneksi englanti. Mutta nuo on vaan sivuseikkoja, koska jos saisin nyt kuulla että en pääsisi vaihtoon en tiedä mitä tekisin. Siitä on tullut jo niin suuri osa mun tulevaisuutta ja oon niin innoissani ja kiitollinen siitä mahdollisuudesta, joka mulla on. Pääsen viettämään mun seuraavan vuoden jossain niin upeassa paikassa kuin Australia.
Collage23 Meillä oli viime lauantaina Lahdessa koko Suomen vaihtarikoulutus ja tapasin muita vaihtareita, jotka olivat ihan mahtavia. Meillä oli tosi kivaa yhdessä ja en malta odottaa muidenkin maiden vaihtareihin tutustumista sitten siellä Ausseissa, sillä tuntuu, että yleensä vaihtarit tajuaa toisiaan samanalaisen elämäntilanteen takia tosi hyvin.
98 Sitten siihen tarkempaan paikkaan joka on siis piiri 9710 Austalian itärannikolla. Se on Canberran, eli Australian pääkaupungin piiri ja siitä oon tosi innoissani. Saatan päätyä johonkin pikkukylään tai sitten juurikin tuonne Canberraan, mutta minne ikinä pääädyinkin oon jo nyt tosi tyytyväinen tohon mun sijoitukseen.  Kyseinen piiri on aika iso ja sinne siis mahtuu kaikenlaista aina rannikosta sisämaan vuoristoalueisiin. En malta odottaa tarkempia tietoja mun sijoituksesta. Oli se sitten lammasfarmi maaseudulla tai keskellä kaupunkia oleva kerrostalo olen enemmän kuin tyytyväinen.  Elikkä vähän korjauksia tekstiin, jonka kirjoitin eilein. MÄ SAIN NIMITTÄIN TÄNÄÄN MUN KAUPUNGIN. Tai pitäisikö sanoa kylän. Majoitun pakkaan nimeltä Tumut. Se on about 6000 ihmisen kylä, vähän Canberrasta sisämaahan päin. Siitä on about 2 tunnin matka Canberraan ja 4,5 tunnin matka Sydneyhyn ajaen, jos google mapsiin on luottaminen. Oon tässä viimeisen tunnin ainakin googlaillut kaikenlaista Tumutiin liittyvää ja oon yhtäaikaa innoissani ja kauhuissani.
Paikka näytti tosi söpöltä ja onneksi olen kuitenkin enemmän innoissani kuin kauhuissani! Taitaa vaan jäädä surffailut ja sukeltelut vähän vähemmälle, koska sijoitun aika sisämaahan, mikä vähän harmittaa. No ensi vuodesta tulee kuitenkin varmasti upea ja se on niin asenteesta kiinni! Oon muutenkin innoissani menossa asumaan tonne pikkukylään, koska en oo pitkään aikaan asunu pienellä paikkakunnalla ja siellä varmaan kaikki ihmiset tuntee toisensa joten luultavasti kavereitakin löytyy helposti.
nimetön
nimetön12 nimetön123
En oo vielä kuullut perheestäni, koulustani tai rotaryclubistani mitään. Odotan silti ihan järjettömästi lisäinfoo ja tsekkailen koko ajan sähköpostia jonkun vaihtouutisen toivossa. No pidän teidätkin ajan tasalla jos lisää infoa tulee ja kohta mun blogi muuttuukin sitten vaihtariblogiksi, jee.

11 kommenttia:

  1. Jee onnittelut! Australia on ihana maa, olin siellä itsekkin vaihdossa viime lukuvuoden :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooi kiitos :) Vitsi siistiä, luinkin äsken sun blogias, vaikutti tosi kivalta!

      Poista
  2. Vau onnea sulle, kun pääset Australiaan! :)

    VastaaPoista
  3. hei toi vika kuva on ollu siin geo guessr pelis :D

    VastaaPoista
  4. onnea hei!! en tiiä luitko sitä as i am -blogia sillon kun se kaisa oli ausseissa, mut ainaki sillä tuli sikakivoja postauksia sieltä! :-D

    VastaaPoista
  5. Hitsi niin yritin kattella jos oisin sua nähny mutta empäs si nähnykkää :D oon ite lähössä vaan kesävaihtoon mut ai että ne teitin takit<3 aattele kohta sulla on sellanen ihana takki täynnä pinssejä ja muistissa kaikki ihanat tapahtumat vuoden varrelta! Itekin olisin vuosivaihtoa haikaillut, mutta saa tossa kesässäkin ihan kivasti varmaan kokemuksia kerättyä :) sun vuodesta tulee niin mahtava, nauti joka hetkestä! Paras neuvo mitä sain tuol koulutukses oli se, että elää siel kohdemaassa sen aikaa kun siellä on. Olis kamalaa huomata et onki koko vaihtoajan elänytki vaan suomessa netin välityksellä.... Keep your rotary smile on lovely!
    Hanna

    VastaaPoista
  6. Oi miten mahtavaa että oot lähdössä vaihtoon! Australia on aivan ihana maa :-) harmi että mulla ei oo tähän väliin antaa mitään vinkkejä Canberrasta, koska en ite siellä oo käynyt, mutta sieltä ei oo kovin pitkä matka Melbourneen, joten sinne ainakin kannattaa mennä! Se on mun mielestä aivan mahtava kaupunki kun vertaa Sydneyä, Brisbanea ja sitä. Heti ykköskärjessä! Onnea matkaan ja nauti joka sekunnista :-)

    VastaaPoista
  7. En nyt halua olla mitenkään ilkeä tai viilata pilkkua, mutta tuo kuva missä nainen istuu surffilaudan päällä on otettu Havaijilla eikä siis lähelläkään Australiaa:-)

    VastaaPoista