torstai 13. kesäkuuta 2013

räpsyripset

Iltoja kaikille! Eilen oli tosiaan monin tavoin mukava ja jännittäväkin päivä. Yhteishaussa pääsin kuin pääsinkin ykköstoiveeseeni Relluun, toisaalta tosi helpottunut ja innostunut olo, mutta toisaalta pelottaa jo näin etukäteen kuinka sovin uusien ihmisten joukkoon ja löydän uusia ystäviä ja ylipäätään jaksan lukiossa.
No ehkä sitä mietitään sitten lähempänä ja luulen, että en kuitenkaan oo ainut jota jännittää syksyllä alkava lukio. 
a2 a1 Sitten vielä vähän asiaa ripsistä, elikkä nekin kävin eilen ottamassa. Ja siis ne on hommattu grouponin kautta ja otin ne paikassa nimeltä tmi karim meronen (style by heini), täällä Tampereella. Tutkin tekijää ja sitä paikkaa netistä ja ne vaikutti tosi luotettavilta ja uskaltauduin sitten sinne vaikka ne olikin tollaset "grouponripset". Niiden laitto ainakin meni tosi kivasti ja nyt vaikuttaa tosi hyvältä! Täytyy olla vielä huomiseen asti kastelematta näitä ja sitten onkin taas jo melko normaalit rutiinit. Huollonkin varasin kerrankin  jo näin hyvissä ajoin, ei sitten jää viime tippaan. Mitäs ootte mieltä? Hot or not?

23 kommenttia:

  1. lukiossa ei oo yhtään vaikeeta, jos siitä ei tee itselleen vaikeeta. tarkotan siis että kannattaa oikeesti tehdä töitä varsinkin alkuvaiheessa, että pääsee siihen rytmiin kiinni! ja tehdä työt ajallaan, ettei jätä asioita viime tippaan :)! muuten lukiossa on mun mielestä ollu paljonpaljon kivempaa ja rennompaa kun yläasteella. onneks olkoon ykköstoiveeseen pääsystä! :)

    VastaaPoista
  2. No et oo kyllä ainoa jota jännittää, täällä ilmoittautuu toinen :-D

    VastaaPoista
  3. Siis vau, tää sun blogi on täynnä ihania kuvia! Oot tosi kaunis ja sulla on kivoja vaatteita :-) Ihana blogi! ♥

    Oho, näyttääpäs noi ripset kauniin luonnollisilta :-) Tosi nätit!

    http://kisstherain-p.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  4. Tosi nätit ripset ! Itekki oon vaikka kuinka pitkää haaveillu pidennyksistä enkä oo vieläkää saanu aikaseks mennä mihinkää laitattaa :-D Ja hei hyvin se lukio lähtee käyntii, usko pois ! Tällä puolella ruutua on jo eka vuosi onnellisesti ohi ja voin kertoa et tosi nopeesti meni vaikka kyllä siinä selvän eron peruskouluun huomaa :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti (: oikeesti suosittelen niitä niin paljon, ihanat ja niiin helpot <3
      Vooi vitsi toivotaaan että mulla menee yhtä hyvin kun sulla !

      Poista
  5. son or.. sori oli pakko :D

    VastaaPoista
  6. mitkä on grouponripset D:D?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tarkotin niillä sellasia grouponista ostettuja ripsiä, ja kun tollasista "superhalpa diili" paikoista ei kaikki oo aina sitten niin luotettavia :---D

      Poista
  7. Muistan kuinka jännitin pari vuotta sitten sen koko kesän lukion alkua. Lukiossa huomasin heti, kuinka löysää ylä-asteella oikeesti oli. Kuten joku aikasempi ano sanokin, niin kannattaa olla löysäilemättä. Itsellä kävi vähän paskasti ensimmäisen vuoden kanssa ja valmistun luultavasti myöhempään kuin kaverini.. Lukiossa on kyllä se hyvä juttu, että sulla jää aikaa miettii mitä haluat elämältäsi ja voit oman jaksamises mukaan ottaa kursseja :)

    Yhden tärkeen vinkin voin sanoo, älä anna minkään kurssin jäädä kesken tai antaa itses saada nelosta siitä! Ei kannata ajatella, että okei käyn sen ensi jaksossa tai ensi vuonna, se kostautuu pahasti :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okeei, täytyy ottaa oppia ja koittaa päästä heti siihen rytmiin ! Okeei, kuulostaa kyllä ihanan vapaalta yläasteeseen verrattuna :---D

      Okei kiitos, mä ihan todella koitan tehdä niin :)

      Poista
  8. missä ryhmässä oot rellussa ?:) ihanat ripset !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oaoaaoao en muistanu kattoo sitä :---D joten en tiiä, mut kiitos <3

      Poista
  9. saako antaa postausehdotusta?
    sellanen tampere-postaus olis kiva, kuvittele että esittelisit sun kotikaupungin jollekkin turistille! esim parhaat kaupat/kauppakeskukset, kivoimmat kahvilat, nähtävyydet, lempparikuvauspaikat jne:-D
    ja jos et postausta tee, niin voitko ees kommetoida tähän vastaukseksi:-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi APUA mikä sattuma?!? Kira mun ystäväni on jo pitkään suunnitellut tekevänsä tismalleen tollasta postausta:) oon luvannu auttaa siinä ja linkkaan sen mun blogiin kun kira saa sen tehtyä! En kuitenkaan viitti hänen ideaansa varastaa:D

      Poista
  10. Vaikutat sen verran helposti lähestyttävältä ihmiseltä, että luulisin sinun ystävystyvän uusien tyyppien kanssa aika nopeasti. Ja kaikkihan siellä ovat alussa samassa tilanteessa eli ihan pallo hukassa. Itse lusin lukion viime vuosituhannella, joten en tiedä, millaista siellä nykyään on. Kasasin lukion alussa itselleni maksimimäärän kursseja ja tein läksyjä kaiket illat, mikä taisi olla virhe, koska en oikein ehtinyt tutustua ekaluokan kavereihini. Sen lisäksi luokallani oli pankinjohtajan poika ja muutenkin varakkaiden perheiden lapsia, eikä tällainen tavisteini oikein uskaltanut lähestyä heitä (olin kävelevä muotikatastrofi niiden trendikkäästi pukeutuneiden rinnalla). Sitten vietin vuoden USA:ssa vaihto-oppilaana ja kun tulin takaisin, pääsin mahtavalle luokalle, jossa oli enemmän sellaisia tavallisia tyyppejä joiden kanssa oli kiva viettää aikaa koulun jälkeenkin. Keskiarvoni oli 1. luokalla muistaakseni jotain 7-7.2, koska jännitin liikaa, mutta 2.-3. luokilla nostin sen 9.4:ään. Heh, osasyy taisi olla se, että uudeksi matematiikan opettajaksi tuli varsin viehättävä kolmikymppinen nainen, johon ihastuin ja jota halusin miellyttää niin paljon, että nostin väkisin pitkän matikan numeroni kutosesta kymppiin. Kirjoituksetkin menivät ihan hyvin ja tuli 6 ällää. Mutta siihen aikaanhan ei ollut eximiaa, joten laudaturin sai suht helposti.

    No joo, tulipa taas lässytettyä tyhjästä. Sitä mä kai vain yritin sanoa, että kaikki sujuu paremmin, jos tulee toimeen luokkakavereidensa kanssa. Ainakin minä pärjäsin numeroillakin mitattuna paljon paremmin, kun oli hyviä kavereita. Sama hommahan se tuntuu olevan suomalaisilla työpaikoillakin. Jos on huono ilmapiiri, niin siitä kärsivät kaikki ja siitä kärsii tuottavuuskin.

    Sori, että tästä tuli vähän sekava juttu. Yritän nääs katsoa Brasilian ja Japanin futispeliä samaan aikaan. Täytyy varmaan lopettaa tähän ennen kuin juttu hajoaa ihan totaalisesti.

    JN

    -"Mitäs ootte mieltä? Hot ot not?"
    -Pitääkö tuota edes kysyä...
    :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahha tosi hyvä kommentti JN :) Ihanaa kun jaksatte kertoo omia kokemuksianne ja auttaa niillä mua ! Ja vitsit toi USAn vaihtovuosi kuulosta ihanalta <3

      Poista
  11. Ehdottomasti HOT ! Ja lukio-asiassa komppaan muita, äkkiä pääset siihen menoon mukaan! Ja nauti, lukioaika hurahtaa niin nopsaa ohi <:

    VastaaPoista