keskiviikko 29. elokuuta 2012

schoool

a4 a1 a5 a2 a1 näin mä syön puuroni :---D a2 a1 a6 asd omia 010 Kuvien perusteella voi hyvin päätellä mun elämän kulkua eli näin mun viime päivät on kulunu. Oon tosiaan  käyny salilla, ollu koulussa, syöny hirveesti salaattia (oon ihan addikti) ja kuvaillu vaan vähäsen. Osa näistäkin kuvista on vähän vanhempia, mutta tällä hetkellä mun elämä kulkee samalla tavalla ja samoilla rutiineilla joten ei sillä niin väliä oo. Mutta siis kauhulla ja innolla odotan ensi viikon lauantaita, sillä me lähdetään rinnakkaisluokan ja oman luokan kanssa viikoks Lappiin vaeltamaan.
Jännää! Nukutaan teltoissa, ei saada käydä neljään päivään suihkussa, vaelletaan joka päivä ja syödään pussiruokaa. Vähän pelottaa. Toisaalta ihan jännä nähä miten pärjään, koska oon oikeesti kunnon kaupunkilainen. Saatan välillä yllättää jopa itteni, kuten tänään, kun juostiin yhen päivän varotusajalla cooperin testi ja sain tytöistä parhaan tuloksen, mikä siis oli 2420m. Sen takia oon sallinu itteni lusmuilla koneella ties kuinka monta tuntia, mikä siis tarkottaa myöhään läksyjen lukemista mutta kerran me vaan eletään ! Nyt lähen salille äitin kanssa ja sitten koko ilta taitaakin mennä läksyjen parissa :----D

47 kommenttia:

  1. minne päin tänne laphin! täälön tällä hetkellä jo kylymät yöt ja saattaa keposesti lämpötila laskia pakkasen puolelle. ite nukkuin viimeviikolla kolme yötä puolijoukkueteltassa ja tässä sitä ollaan flunssassa...ja kurkunpääntulehus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. saariselälle :---D eikää apuaa ! en tiiä miten selviän xd

      Poista
  2. Koska oot alkanu käymään salilla ja mitä teet sielä yleensä? Tai siis että juoksetko matolla, teetkö aerobic liikkeitä vai mitä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aloin käymään siellä viikkoo sen jälkeen kun koulut alko :---D Enimmäkseen juoksen, oon mä jotain vatsoja, jalkoja ja käsiikin tehny ja käyny parilla tunnilla. Mutta mulle tulee tiistaina sellanen personal trainer ja sit saan varmaan ihan kunnon ohjelman ! Oon tähän asti ollu vähän kujallaaa :D

      Poista
  3. Oikeesti rakastan sun blogii! Laadukkaita kuvii ja aina ilolla luen tätä :)

    VastaaPoista
  4. ei sun millään salilla tarvii käydä ..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ??? voi siel reenata lihaksii iha ilma et mitää laihuttaa tms! idiootti

      Poista
    2. jep en mä siellä laihduta vaan kohotan kuntoo ja treenaan lihaksii :---D
      en mä nyt kotonakaan vaan haluu istua, kattoo telkkaria ja syödä kokoajan

      Poista
  5. Lappiin ! Mä tulin just pariviikkoa sitte lapista. Vaellettiin riparilla 55 kilsaa eli Hetta-Pallas väli. Ihan suosituksena ettet ota mitään ylimäärästä mukaan. Ite olisin pärjänny sen 4 päivää yksillä hyvillä vaellushousuilla, lämpökerrasto housuilla, ja 2 paidalla, villapaidalla, takilla, sadetakilla ja hatulla. Ei siellä kannata liikaa vaihtelee koska kaiken joutuu kantamaan. Hirmusesti jaksamista sinne, ekassa tunturi nousussa usko meinaa loppua, mutku sen on päässy ylös on fiilis mitä mahtavin. Ota paljo suklaata mukaan, sen avulla jaksaa vaeltaa (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos neuvoista !! :D oon oikeesti maailman huonoin pakkaamaan

      Poista
  6. Voi vitsit, näyttääpä puuroki hyvältä tuollasena herkuilla kuoruttettuna :-D

    http://guabk.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  7. Tosi kivoja kuvia ! (:

    VastaaPoista
  8. jos sul on instagram ni millä nimellä löydän sut sieltä ? (:

    VastaaPoista
  9. kivoja kuvia , ootte söpöjähihi<33 pitää nähdä nyt oikeesti pian pian piannnn!!:D

    VastaaPoista
  10. jooo helmi toi cooperin tulos!! :---D katotaa vaa si ku mää juoksen kuukauden päästä... xd

    VastaaPoista
  11. minne päin lappia mienaatte lähtee? =)

    VastaaPoista
  12. söpö toi neljäs kuva :)!

    VastaaPoista
  13. Minne päin lappia ootte tulossa :---) ?

    VastaaPoista
  14. joudutte varmaa peseytymään purossa :D täälä päin on jo aika kylmä ja menee reilusti pakkasen puolelle yön aikana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niin meille sanottiin, mutta hyyyi että !!:DDD

      Poista
  15. Minnespäi tänne oot tulossa, täälä meinaan alkhaa olla jo pirun kylymät yöt et ota kans vaatetta kunnolla tai sulle käy niinku mulle - mikäs tässä kurkunpääntulehuksessa, korvatulehuksessa ja 39asteen kuumeessa ♥ Mut oot iha ylinätti ja aww rakastan sun blogias C---:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saariselälle !:D ja hui !
      eikä no mut hei paranemisii sulle (:
      ja kiitoos :-----)

      Poista
  16. oot kaunis!
    http://withkristiina.blogspot.fi

    VastaaPoista
  17. Olin kans pari vuotta sitten kesällä vaeltamassa ton Hetta-Pallas välin, niinkun joku jo edellä sanokin. Sielt saa kyl ihan mahtavii kuvii ja muutenkin oli kiva reissu! :) Mukaan ei kyl kannata ottaa yhtään mitään ylimäärästä. Vaatteita oli vaan urheilupaita tai mikä onkaan, siis sellasta hassuu kangasta ja kerrasto vähän tarpeen mukaan, ulkovaatteet, pipo ja tumput. Näkkäriä tuli aika paljon syötyy ja suklaata kans. Ensimmäisenä päivänä en millään ois meinannu jaksaa mut seuraavina menin jo paljon reippaammin eikä tuntunu oikeen missään! Sen jälkeen oli ihana päästä saunaan! :)

    VastaaPoista
  18. HEI oikeesti miten voit juosta coopperis niin paljo ku et ees harrasta urheiluu tms!?!?:DD oliks raskasta ja olikko väsyny lopussa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. itseasiassa harrastan urheiluu, koska käyn salilla:---D
      mutta siis oli se aika raskasta ja olin aika kuollu sen jälkeen!

      Poista
  19. ois just ihan parasta päästä vaeltaan :D tai ite tykkään just semmosesta :) ja hyvin juoksit kaupunkilaiseks ;) ite oon tämmönen maalaismölli ja juoksin coopperissa 2890m haha mutta joo pidä hauskaa lapissa ja ota ilo irti :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. eikä kiva kunto sulla !!! :---D täällä yks kateellinen
      No mäpä yritän pitää hauskaa ja koska tää on kans vähän tällanen kerran elämässä juttu, jos en siis vaelluksesta pahemmin innostu !:)

      Poista
  20. meettekste saariselälle?:D mä käyn siellä melkee joka vuosi, koska kummisetä omistaa sieltä 3 ravintolaaa. Mä en mistään hinnasta siellä asuis, mut on se ihan kiva aina lähteä sinne pariks päiväks:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. juu mennään ! eikä vähän siistiä :---) Mullakin vähän sama et en haluis asuu tamperetta syrjäsemmässä paikassa mutta silti ootan sinne lappiin menoa tosi kovasti ! :)

      Poista
  21. kannattaa ihan tosissaan ottaa hyvät vaatteet mukaan koska täällä on kylmä! :D
    alle jotaki hengittävää kangasta, siihen lämmintä päälle ja sitte vedenpitävä takki ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. iiks :----D juu rinkka on jo pakattuna himo lämpimil vaatteilla, toivottavasti pärjään:)
      Huomenna lähtö joskus viiden maissa aamulla !

      Poista