perjantai 31. tammikuuta 2014

gym

A2 A5 A1 A3
I H A N A A! Vihdoin oon saanut jotain väriä mun tylsän mustiin treenauskamoihini. Noistahan saa jo ihan uudella tavalla motivaatiota! Halusin vaan tulla jakamaan nää ihanat väripilkut teidänkin kanssa ja kertomaan vähän yleisiesti mun treenauksesta.

Oon aina rakastanut liikuntaa ja varsinkin viime syksyn jälkeen, kun alotin tuolla Elixialla on tää mun kuntoilu innostus vaan vahvistunut. Tunnen kuitenkin välillä itseni tosi amatööriksi, varsinkin salin puolella, kun räplään niitten laitteiden kanssa ja oon tosi huono järjestämään aikaa säännölliselle treenaukselle, esim. koeviikon aikana. Vaikka se säännöllisyys olis kuitenkin tärkeetä, kun haluasin oikeesti saavuttaakkin jotain.

Pyrin käymään salilla 4-5 kertaa viikossa, mutta kiireiden takia se saattaa usein jäädä kolmeen kertaan.
Ennen kävin tosi paljon niillä ryhmäliikunta tunneilla, mitkä on muuten tuolla elixialla musta kyllä ihan huippuja. Mutta nyt oon alkanut tykkäämään kanssa treenailla ihan siellä salinkin puolella, kunhan nyt vielä saisi jotkut säännöllisemmät sarjat eri ruumiinosille. En oo mitenkään huipputreenaaja, mutta motivaatiota mulla kyllä riittää ja treenaamisesta saan hirveesti iloa mun elämään. Se tunne jonkun rankan treenin jälkeen on mulle niinkun huumetta!

Nyt mä kysynkin teiltä, että onko teillä jotain lemppari treeniblogeja tai muuten vaan hyviä vinkkejä treenaukseen? Koska oon juuri nyt niiden tarpeessa.

Terveisin, kyllä ne mun muskelit vielä joskus kasvaa lilja




GOOD NIGHT AND SWEET DREAMS

a2 a1a3
Hyvää yötä kaikille ihanille siellä ruudun toisella puolella!

kaikki ihana yhdessä paketissa

Image and video hosting by TinyPic Image and video hosting by TinyPic Tuossa vähän mun viimeisimpiä tykkäsyksiä we♥iti:ssä. Ai että se paikka on vaan niin bueno!

Mua inspiroi aina vuodenajasta riippumatta noi kesäkuvat ja varsinkin nyt kun joulu on jo takana, mun katse on niin kohdistunut kesään! Anyone else?

Musta on ihanaa tykkäillä treenikuvista, koska mulla se, uskokaa tai älkää, antaa motivaatioota.

Rakastan myös noita sayingsejä ihan järjettömästi ja joskus ne vaan osuu niin kohdalleen, vaikka sen päivän fiilikseen tai parhaassa tapauksessa kohottaa sun omaa mielialaa. Siksi mulla on tapana selaille tota kyseistä nettisivua aina bussimatkalla kouluun.

keskiviikko 29. tammikuuta 2014

tiistai 28. tammikuuta 2014

me, few years ago

Collage987 Hahaha, ei näitä kuvia voi kyllä nauramatta katsoa... Nää on suunnilleen kaksi vuotta vanhoja ja näkee kyllä ihan selkeen eron. Olin tollanen pikkunen ja mun tyylini oli aikalailla hakusessa. Musta blogi on sen takia niin ihana, kun voi kattella millanen oli pienenä ja kuinka on muttuunut!

//Tämäkin (super yyber upea ja pitkä) postaus on viikonloppuna väsätty jä tällä hetkellä toivottavasti olen ahkeroimassa kokeisiin luvun parissa. Lähettäkää mulle jooko jotain piristäviä kommentteja tän kokeisiin luvun piristämiseksiI love you guys 

sunnuntai 26. tammikuuta 2014

innolla tulevaan viikkoon...

Image and video hosting by TinyPic Image and video hosting by TinyPic Otsikko oli sitten täyttä sarkasmia... Nimittäin ensiviikko on mulla koeviikko ja mulla on tiedossa rankin koeviikko, mitä mulla on ikinä ollut. Seitsämän koetta, ja vielä yksi plus koe matikasta eli käytännössä kahdeksan. Mä en ole lukenut mihinkään juuri yhtään. Tekis mieli vaan jäädä tähän sänkyyn makaamaan ja nousta sen koeviikon lopussa. Mutta kyllä tästä täytyy selvitä, tuskin kunnialla mutta jotenkin. Tuskin pääsen juuri postailemaan, mutta koeviikon loputtua sitten on kyllä aikaa taas vaikka kuinka, en malta odottaa. Katselin eilen liian myöhään yöllä mun vanhoja postauksia ja vidoita ja päädyin siihen, että kyllä mä sen puhevideon teille väsään!

 Eilen käytin muka koko päivän opiskeluun (tdellisuudessa ehkä kaksi tuntia). Illalla käytiin Kiran kanssa leffassa kattomassa The wolf of wall street ja en voi kun kehua. Vaikka se elokuva oli tosi pitkä se ei ollut pitkästyttävä, vaikka välillä kohtaukset oli tosi pitkiä mulla säilyi kiinostus loppuun asti! Mutta nyt vaan tosiaankin koeviikon loppumista odotellen uuteen päivään.

lauantai 25. tammikuuta 2014

Image and video hosting by TinyPic Image and video hosting by TinyPic Image and video hosting by TinyPic Image and video hosting by TinyPic Image and video hosting by TinyPic Image and video hosting by TinyPic
☆ Herkku aamupalaa koko perheen voimin ☆ Koirin ulkoilutusta ihanassa talvisäässä ☆ Ihana lumi, joka antaa niin paljon valoa tähän pimeyteen ☆ Koikeisiin lukua, joka jatkuu ihan kohta..... Siitä on mun viikonloppuni tehty!

tiistai 21. tammikuuta 2014

my day

Image and video hosting by TinyPic Image and video hosting by TinyPic Image and video hosting by TinyPic Image and video hosting by TinyPic Image and video hosting by TinyPic Image and video hosting by TinyPic Kerrankin ihan tällasta normi päivittelyä, minkä vois ehkä kuvitella tänne lifestyle blogiin kuuluvan, heh.
Mun päiväni alkoi kello kuusi kun herätyskello pirahti kauniisti soimaan ja sitten nousin iloisesti ja pirteästi sängystä ja siitä lähtien päiväni meni täydellisesti. No ei vaiskaan! Heräsin kyllä kello kuusi ja hyvin hyvin väsyneenä raahauduin kouluun, kärsin siellä odotellen viimeistä tuntia, mentiin kahville Kiran ja Alisan kanssa, mikä olikin oikeesti tosi kivaa. Sitten käytiin vielä salilla ja nyt 12 tuntia myöhemmin olen vihdoin kotona. Olipa päivä. Ei mitään ihmeellistä, mutta kun on koko päivän jossain menossa, tuntuu se kotiin paluu niin ihanalta! Nyt alan tekemään läksyjä ja ehkäehkä lukemaan tulevaan koeviikkon (tuskimpa vaan). Mutta jos jotain hyvää täytyy ton kahvilla ja salilla käynnin lisäksi sanoa on se ehdottomasti se, että tuolla ulkona oikeesti alkaa valostumaan. Saatin otettua koulun jälkeen kuvia ja se on jo saavutus.

Hyvää viikonjatkoa kaikille, huomenna ollaan jo puolessa välissä perjantaihin!

maanantai 20. tammikuuta 2014

poikaystävä vastaa

pystytkö puhumaan kaikesta liljan kanssa? Tottakai voin ja mä kerron Liljalle kaiken. 
millaista sun elämä oli ennen liljaa? Pelasin paljon videopelejä ja käytin rahaa ruokaan aika reilusti :D 
mitä harrastat? Tykkään metsästää ja edelleen pelata, käyn myös salilla. 
lempipaikat oslossa? En oo ollut siellä kunnolla, koska se on kauempana mun asumispaikasta kun se on Tampereesta. Mutta varmaan Oslon lentokentän Starbucks... 
parhaimmat ja huonoimmat puolet liljassa? Liljan hymy on parasta. Huonointa ehkä se, että hän asuu suomessa ja kun hän puhuu suomea, koska se kuulostaa hirveen vihaselta aina :DD
mitkä asiat liljassa kiinnitti ekana sun huomion? Liljan hymy.
mitä mieltä oot ennen liljaa ollu kaukosuhteista? En oo ennen tätä ennen juuri niitä miettinyt. 
Miten hyvin puhut enkkua? Miten mun pitäis osata vastata tohon ?:D (Lilja huomio: hyvää enkkua puhuu!) Mitä tykkäät Suomesta? Ei oo kauheen erilainen kun Norja :) 
Kuinka usein näätte Liljan kanssa? Niin usein kun vaan mahdollista ja rahat riittää. Nyt ollaan nähty viisi kertaa
Onko sulla sisaruksia, jos on niin minkä ikäisiä? Joo mulla on viisi sisarusta. Ja iät on 9, 12, 15 ja 18 :) Pidätkö eläimistä? Joo tykkään, mutta oon allerginen. 
Minkälainen perhe sulla on? Aika normaali perhe. Mä ja mun veli asutaan omissa kämpissä ja pienemmät on vielä kotona äidin ja isän kanssa. 
Miten tuutte näkemään toisianne sit kun liljan vaihtarivuosi alkaa? Totaa.. Se rippuu siitä mihin hän menee, mutta toivottavasti mä pääsisin vieraileen siellä edes kerran. 
Mitä te teette yleensä yhessä? Me vaan hengataan ja käydään ulkona syömässä, leffassa, shoppailemassa ja kattellaan paljon sarjoja ja leffoja. Sellasta rentoo yhdessä oloa! 
Oliks teijän rakkaus rakkautta ensi silmäyksellä? Ainakin mun osalta :3 
kumpi teistä teki alotteen? Se vaan silleen tapahtui... 
onko liljan kanssa puhuessa tullut ongelmia englannin kanssa? Ei oikeestaan :D (Liljan huomio: NIIN VARMAAN!) 
parasta suomessa? Lilja:D, oon oppinut tykkäämään rusileivästä, halvat hinnat, lämpimämpää kuin missä mä asun ja sauna
Image and video hosting by TinyPic tulevaisuudensuunnitelmia? Haluun saada mun koulun käytyä ja sitten saada sellasen työharjoittelu paikan. Ootko vielä peruskoulussa vai opiskeletko? (Missä?) Opiskelen (chemical prosessing) suomeksi jotain kemiallista prosessointia... (Liljan humio: niitä öljyjuttuja mitä on Norjassa paljon) 
Monen kanssa olet seurustellut ennen liljaa? Lilja on ensimmäinen :D 
Oletko ennen ollut kaukosuhteessa? En 
Mitä mieltä vanhempasi on liljasta ja kaukosuhteesta, sekä siitä että lennät tänne suomeen välillä ja lilja sinne? Mun vanhemmat tykkää Liljasta tosi paljon ja en oikeestaan tiedä mitä ne ajattelee meidän suhteesta. Mutta maksan lennot aina ite niin ei niillä ole siihen hirveesti sanottavaa:D 
Image and video hosting by TinyPic Kuinka pitkä olet? 172 cm 
Mitä mieltä olet tulevasta vaihtovuodesta? Se on tosi  upee mahdollisuus Liljalle, mutta tietysti se tekee tästä vielä vaikeempaa
Luetko liljan blogia? Yleensä katon vaan ne kuvat kun toi suomi ei ihan vielä suju :D 
minkä ikäinen oot? 17 
Kuinka kauan aijotte olla kaukosuhteessa ennenkuin sinä/lilja muutatte norjaan/suomeen? Jomman kumman täytyis eka valmistua koulusta.. Otetaan tää enemmän silleen päviä kerrallaan :)
Luuletko että suhde tulee kestämään kauan? Ei voi ikinä tietää, mutta mä todella toivon.
Image and video hosting by TinyPic asutko suomessa ? En, asun Norjassa 
mitä kuuluu? Ihan hyvin menee 
miten tutustuitte? Tutustuttiin Maltalla kielimatkalla. Pyörittiin samoissa porukoissa ja sitä kautta tutustuttiin. vositko kuvitella muuttavasi suomeen? Liljan takia voisin muuttaa, mutta se kieli on kyllä tosi vaikeeta:D Mikä on parasta liljassa ja mikä tekee siitä erilaisen kuin muut tytöt?:) Lilja nauraa mun tyhmille vitseille ja hänellä on hyvä huumorintaju, ja Lilja on Lilja ja mä tykkään siitä. Ja voin itsekkin olla oma itseni hänen kanssaan. 
Ymmärrättekö aina hyvin toisianne,vaikka kummankaan äidinkieli ei ole englanti jota puhutte?:-) Ei aina, kyllä niitä sekaanuksia tulee. Kuten esimerkiksi kun Lilja selitti tätä kysmystä omalla hienolla tavallaan en ensin saanut ihan selvää. 
Kuinka teidän tutustuminen Maltalle alkoi?olitteko siellä tosi paljon samassa porukassa :) Meillä oli EF:n kanssa niitä pakollisia tapahtumia, jossa kaikkien piti olla ja siellä sitten tutustuttiin ja alettin hengamaan samassa porukassa.
Oletko hyvä koulussa? Ihan okei hyvä :D 
Onko liljalla ns ärsyttäviä tapoja? esim. pikkutarkka, laulaa kokoajan, mitä näitä nyt on:) Lilja ei ikinä halua ikinä laulaa mun edessä, eikä hän ikinä siivoa kun hän on mun kanssa :-----D
Image and video hosting by TinyPic Mitä tykkäät tehdä suomessa ja mitä haluaisit vielä kokea suomessa? Tykkään käydä saunassa ja tykkään käydä ostoksilla (siellä on niin paljon halvempaa) mutta tosta kokemis jutusta en oikeen tiiä.
Mitä annoit liljalle joululahjaksi? Annoin hänelle uggit :) 
Onko kotimaassasi samaan aikaan kesäloma kuin suomessa? Meillä kesäloma alkaa vähän myöhemmin ja loppuu kanssa myöhemmin 
Mitä mieltä kaverisi on sun kaukosuhteesta?:) Ne on sanonut, että koita nyt löytää joku joka asuu lähempänä. (Liljan huomio: ihania kavereita<3)

Tässä nyt näitä mun poikaystävän vastauksia kysymyksiin, joita te tossa vähän aikaa sitten saitte lähetellä.
Tää on tosi outoa kääntää noita Olan vastauksia suomeksi, koska se ei kuulosta yhtään häneltä ja kaikki kuulostaa muutenkin englanniksi paljon paremmalta. Mutta näillä mennään!

 I Hope you enjoy

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Persunmall

Image and video hosting by TinyPic Image and video hosting by TinyPic Image and video hosting by TinyPic Image and video hosting by TinyPic Image and video hosting by TinyPic Niinkun jo aikaisemmassa postauksessa vähän vinkkasin, niin oon alkanut tekemään yhteistyötä nettikauppa Persunmalin kanssa. Sain sieltä tuon ihanan (ja vähän joulusen) neuleen ja ton valkosen topin. Tässä taas korostuu se, että en osaa yhtään valita näitä vaatteita. Toinen ihan joulunen ja toinen aivan liian kesäinen tähän vuodenaikaan. No mä kuitenkin tykkään kummastakin tosi paljon ja voin sanoa, että tulolta tulleet vaatteet on kyl tosi laadukkaan tuntuisia.
Hahahah oli kyllä yhtä tuskaa ottaa noita kuvia, ja otinkin salaisen aseen käyttööni eli ajattelin palmuja. Se jotenkin aina lämmittää kummasti....
No mutta tsemppiä taas kaikille tulevaan viikkoon, huomenna ollaan taas yhtä päivää lähempänä kesää!

lauantai 18. tammikuuta 2014

White lips, pale face, breathing in snowflakes.

Image and video hosting by TinyPic Image and video hosting by TinyPic Image and video hosting by TinyPic Image and video hosting by TinyPic Image and video hosting by TinyPic Image and video hosting by TinyPic Image and video hosting by TinyPic Image and video hosting by TinyPic Image and video hosting by TinyPic Tällaisina aamuina ei voi olla kuin kiitollinen siitä, että asuu Suomessa. Aurinko paistaa, pakkanen puree poskia ja lumi kimaltaa niinkuin miljoona timanttia. Eihän siinä voi kuin hymyillä!

Tänään mulla on "opiskelupävä", joka alkaakin heti tämän postauksen julkaistuani. Ei niin houkuttelevaa, mutta pakko nyt vaan ottaa itseään niskasta kiinni ja vähän potkia perseellekkin, että nyt täytyy saada hommat tehtyä.
Aamulla sain snäpin Kiralta, ja siinä sanottiin: "tänään kuvailemaan?" ja eihän tällaisena päivänä vastaus voi olla kuin myöntävä. Mulla oli päällä tällanen rento asu jossa on kiva jatkaa päivää sitten opiskelun merkeissä. Eli neule on Lindexistä, huivi on Zarasta, laukku on kirpparilta, nahkahanskat lainasin Kiralta jotta sormet ei jäätyisi ja legginssit on Persunmalilta. Nää legginssit on ollut ihan superihanat, koska niissä on sellanen pehmeä vuori sisällä ja ne on tosi lämpimät. Vaikka en näillä ehkä ihan joka paikkaan lähtisi musta nää silti on niin ihanan söpöt ja vähän erilaiset, että näin talviaikaan ne varmaan tulee olemaan jalassa aika useesti.

Mitäs tykkäsitte kuvista?

torstai 16. tammikuuta 2014

Sunshine she's here, you can take a break.

Image and video hosting by TinyPic Image and video hosting by TinyPic Image and video hosting by TinyPic Image and video hosting by TinyPic Image and video hosting by TinyPic
Tänään saapui vihdoin paketti jota olenkin jo odotellut. Nimittäin vaatteita blogiyhteistyön merkeissä Persunmalilta. Voin kerrankin sanoa, että nyt oon oikeesti tyytyväinen! Nää vaatteet ei tuntuneet mitään kiinakamalta (vaikka siellä vissiin onkin valmistettu) ja oon ihan eritysien ihastunut tähän mekkoon. Voitte käydä tsekkamaassa sen tästä <--- ja hintaakin on vaivaiset 35 dollaria. Toi istui tosi hyvin päälle enkä malta odottaa jotain kesäisiä tai no miksei vähän talvisempiakin juhlia, mihin voin ton pukea ylleni. Ton korun voitte tsekata tästä jos alkoi kiinostamaan, musta se oli ainakin tosi nätti eikä taaskaan hinnalla pilattu.

Oon jotenkin hirveen huono nettishoppailija ja nytkin puolet mun saamista vaatteista kuuluisi kesälle ja toinen puolisko alkaa olla jo pian pikkasen liian jouluisia tähän vuoden aikaan. En osaa yhtään kattoo niitä vaatteita sen mukaan mitä kannattaisi ottaa vuoden ajan kannalta vaan jos joku näyttää supersöpöltä mä otan sen ajattelematta sen käytännöllisyyttä. No ompahan sitten kesälle vaatteita ja miksei myös ensi jouluksi.

Mulla on ensi viikolle tiedossa eniten kouluhommia kuin ikinä ennen ja sitten seuraakin jo koeviikko, jossa jokaisella palkilla koe joten stressiä pukkaa. Koitan kuitenkin nyt ottaa rennosti ja ajatella kokeiden olevan vain kokeita.

Kiitos muuten kaikille ihanille, jotka jaksaa mulle pistää kommenttia!! Ette tiedäkään kuinka yksi pieni kommentti voikaan piristää päivää. Lupaan myös alkaa vastaamaan jokaiseen kysymykseen ja kommenttiin saman tien kun saan sen, sillä se on ollut mulle vähän ongelma.


Nyt eksyttiin kyllä aiheesta (eli siis tuon mekon esittelystä) jo muutamaan kertaan. Ei mulla oikeestaan muuta kun, että hyvää loppuviikkoa ja mä lähden nyt valmistautumaan mun treffeille (lue: istun huoneessani skype päällä). Palaillaan!