torstai 24. huhtikuuta 2014

still some Norway pics

a9 Aurinko, vuoret, lumi ja meri on kyllä ehdottomasti yksi kauneimmista yhdistelmistä mitä oon ikinä nähnyt. Vaikka en mikään lumen ylin ystävä olekkaan en voi kieltää etteikö se olisi todella kaunista, etenkin oikeassa ympäristössä. a6 Tää pääsiäinen oli kyllä ehdottomasti elämäni paras pääsiäinen. Erityisesti siksi, että sain viettää sen ihanan poikaystäväni ja hänen mahtavan perheensä kanssa. Matkaan mahtui ylä ja alamäki sekä muutamia lähellä piti tilanteita, mutta voin kyllä sanoa että paljon en tästä matkasta muuttaisi. a3 Lähteminen tänä aamuna oli vaikeaa, vietin siellä kuitenkin melkein kymmenen päivää, mutta oon jo alkanut tottumaan näihin hyvästeihin eikä se enää kirpase kuin pikkasen. Nähdäänhän me taas parin kuukauden päästä uudestaan. a4 Nyt kirjoittelen Oslon lentokentältä. Odottelen täällä lentoa Suomeen ja kotona oon vasta paljon puolen yön jälkeen. Lauantaina onkin sitten kauan odotettu päivä, eli rotary-koulutus Lahdessa. Siellä sitten vihdoin vahvistetaan maat ja saadaan muutenkin paljon infoa vaihtovuotta varten. Jee! a2 Nyt voisin alkaa kirjoittelemaan psykan esseetä ja kattomaan muitakin koulujuttuja, oon meinaan totaalisesti kusessa niiden kanssa. Nooh kerranhan me eletään ja koulu on vaan koulua, ei saa liikaa sressata (tätä mä tykkään ittelleni aina kertoa, kun tiiän että kouluhommat ei oiekin suju heh).

Mitäs tykkäätte näistä maisemista?

4 kommenttia:

  1. Tuo ensimmäinen kuva on tajuttoman kaunis!! :)

    VastaaPoista
  2. upeen näköstä! missä päin norjaa olit? :)

    VastaaPoista