lauantai 24. elokuuta 2013

SUMMER HIGHLIGHTS

Nyt  munkin se täytyy sitten vihdoin myöntää... Kesä taitaapi ihan oikeasti olla ohi ja nyt on edessä masentava, stressaava syksy ja talvi ja pimeys. Okei ehkä sitä ei ihan noin kannata ajatella, vaikka mä itse tohon helposti sorrunkin, onhan syksyssä kuitenkin paljon hienoa. Kaikki ne upeet värit ja raikas ilma, höyryävät kaakaokupit ja kotoisat leffaillat. Talvella taas alkaa joulun odotus, ensilumi sataa ja ilma on pirteä. Kyllä sekin kuulostaa ihan mukavalta. Silti mun täytyy myöntää, että tunnnen pienen piston sydämessäni joka kerta kun ajattelen kesän olevan ohi. Oon niin kesäihminen! Kesä meni niin äkkiä ja vaikka teinkin paljon asoita, niin silti paljon jäi tekemättä.
Tää kesä oli luultavasti elämäni parhaita ellei paras kesä ja oon niin iloinen, että asia on näin. Nyt mulla on mahtava kesä takana, jota ajatellessa saan aina energiaa ja hymyn huulilleni.
Mä en tehnyt mitenkään superpaljon juttuja, mutta mä kasvoin ihmisenä aika superisti. Tuntuu, et olisin jotenkin päässyt siitä kuoresta, joka pidätteli mua puhumasta ja tutustumasta uusiin ihmisiin ja Maltan jälkeen oon saanut myös paljon itseluottamusta lisää. Keräsin teille tähän mun kesän ihanimpia hetkiä, näin yhteen kasaan. Toivottavasti joku teistäkin saa näistä kuvista vähän energiaa ja ainahan näihin voi palata silloin kylmimpinä tallvi-iltoina ja ajatella, että kyllä se kesäkin sieltä jostakin aina tulee.
berthaone Ihan kesäloman alussa käytiin äitin, Petran ja petran äidin, isäpuolen ja tädin kanssa syömässä ravinteli Berthassa. Se kokemus jäi mieleen tosi elävästi, koska se ravintola oli niin upea ja vaikka en niitä ruokia joka päivä söisikään niin se oli tosi hauska alotus mun erilaiselle ja ihanalle kesälleni. helsinkiviikko Myöskin kesän alussa menimme Petran kanssa asumaan Helsinkiin yhteen kämppään viikoksi ja Alisa ja Kirakin tulivat sinne loppuviikoksi! Se oli ihan mahtavaa ja just sellasta chillii kesäelämää mitä vois viettää vaikka kokoajan. Oltiin kunnon turisteja siellä ja kierrettiin joka päivä ties missä. Rannalle menoo, auringon ottoo, hyvää syömistä, Korkeasaarta, Suomenlinnaa, espaa, ben&jerrysii, kuvailuu, kiertelyy ja sen sellasta. Rakastuin Helsinkiin entistä enemmän. liisanmökkione Stadi reissun jälkeen lähettiin Liisan mökille isommalla tyttöporukalla ja siellä vietettiin muutama päivä kunnon mökkilaiffii. Tehtiin ihana aamupala, katteltiin leffoja, grillattiin, juteltiin, pelailtiin, uitiin, lähdettiin yölliselle veneretkelle sumuun, saunottiin, naurettiin ja popitettiin musiikkia. Tuntuu, että mökkeilin aivan liian vähän tänä kesänä mutta ainakin sitten tuon kerran. Se on vaan niin ihanaa. onejuhannus Juhannus vietettiin aika rauhallisesti, mutta se oli silti tosi hauskaa. Valvottiin ihan koko yö ja näin mun kesän ensimmäisen ja viimeisen auringonnousun. Se oli ihan käsittämättömän hieno. aaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa Tuntuu myöskin, että mun mansikan syönti saldoni jäi iiihan liian alhaiseksi enkä myöskään maannut rannalla tarpeeksi. Musta tuntuu tolta aina kesän lopussa ja halusinkin vaan palata takaisin ajassa siihen kohtaan, kun mietin kannattaako mun ostaa mansikoita vai pitäisikö säästää rahaa ja huutaa itselleni että ota nyt vaan ne hemmetin mansikat ! No kyllä mä nyt muutaman tollasen ison mansikkalootan taisin nassuuni vetää ja Maltalla tuli rannalla maattua kuitenkin ihan kiitettävästi. veeralla Ennen maltalle lähtöä vietin muutaman päivän serkuilla virroilla. Se on yks mun lempparipaikoista kesällä ja mua niin ärsyttää, kun en viettäänyt siellä enemmän aikaa. Maaseutu on mun mielestä kesälllä vaan niin loistossaan. Marjoja, järviä, peltoja ja ihanaa rauhaa. Muutenkin tykkään vään löhöillä Veeran (serkkuni) kanssa, katsella leffoja, leipoa tai vaikka ulkoiluttaa paria söpöä vasikkaa. Terkkuja Veera sulle ! Nähdään pian :* maltaone Sitten tulikin Maltan reissu. Oon siitä jo varmasti ihan tarpeeksi jauhanut, mutta jos haluat tietää reissusta tarkemmin löydät postauksen tästä. Täytyy vaan sanoa että ehkä elämäni parhaat viikot vietin siellä! Tutustuin myös ihan mahtaviin uusiin ihmisiin  :3huoneensisustaminen Maltan jälkeen vaihdoin huonetta ja sistustin sitä uudelleen. Rakastan tota mun uutta sänkyä ylikaiken ja oon niin paljon onnelisempi kun mulla on tää isompi huonen vihdoinkin! Enää mun huone ei tosin näytä ihan tolta kun tossa kuvassa, nimittäin lilja niminen sotkijahirviö asuu siellä. Kauheeta nytkin katsoa ympärilleni ja verrata tätä tän nykyistä kuntoa tohon kuvaan. Okei kohta mä siivoon... helsinkiä ennen riri Mä vaan rakastan Helsingissa käymistä ja tänä kesänä oonkin käynyt ja ollut siellä ihanan paljon. Oon oppinut jo kulkeen siellä ja se tuntuu vähän niinkun toiselta kodilta. Vapianossakin tuli käytyä muutama kerta... rihannaone Rihannan keikka oli ehdottomasti yksi kesäni kohokohdista. Se oli ihan superia ja anto jotenkin tosi hyvän fiiliksen ja inspistä. Hän tekee työkseen sitä mitä rakastaa ja muutenkin on niin järjettömän lahjakas. Keikan jälkeen mulla oli jotenkin tosi hyvä ja energinen olo!ola Yhden kesäni parhaimmista viikoista vietin kun mun uusi norjalainen ystäväni, johon olin tutustunut Maltalla tuli meille kylään viikoksi. En meinannut aluksi uskoa, et hän oli todella tulossa tänne, mutta kyllä hän sitten ihan todella tuli! Todellisuudessa me ei tehty lähes mitään, mutta silti meillä oli ihan mahtavaa. Kauhee ikävä tulee kun aattelee niitä aikoja... No onhan meillä skype. (Saatiin myös tuo uusi lutuinen koiruus meille, eipä enää vaan ole niin lutuista kun se iskee neulanterävät pentuhampaansa nilkkaan:'''D)kesäiset kuvailureissut Viimeisenä juttuna mun kesän kohokohdista on yleisesti nää kesäkuvailut. Se on niin ihanaa, kun voit lähteä valokuvaamaan ilman toppatakkia ja sitä, että joudut hytisemään ja jäätymään ulkona ottaessasi kuvia. Vaikka me ei tänä kesänä tehtykään kuvausretkiä yhtä paljon kun ennen, ne jotka me tehtiin oli kyllä tosi hyviä ja yleensä ihan onnistuneitakin. Esimerkiks tää auringonkukkapelto, eipä sinnekkään tarkenis talvella pyöräillä ja alkaa kuvia ottamaan! oookei ei siellä ehkä olis sitten niitä kukkiakaan... no ehkä tajusitte mun pointin.

Tässä nyt vähän koottuna mun ajatuksia viime kesästä. Mä näin koin ja tunsin niin paljon enemmän kun pitkiin aikoihin ja vaikka niin paljon asioita jäi tekemättä en silti haluu sanoo katuvani mitään.
Kesä 2013 olit paras! 

23 kommenttia:

  1. jos mä nyt saisin mennä ajassa taaksepäin, mä kiipeisin sun kanssa mäkihyppytorniin kattoon auringonnousua. me tehään se vielä!

    VastaaPoista
  2. ihania kesäkuvia, kaipaan ny jo kesää vaikka se vasta loppu !:( mut sulla on ihana blogi!:)

    VastaaPoista
  3. meetkö sä ef reunion partiesiin? :>

    VastaaPoista
  4. apua ootte sulosii ton norjalaisen jätkänkaa tos kuvas :') <3 en haluu olla tunkeileva mut ootteko te nyt siis yhessä vai vaan kavereita?:) ja soitteletteko/ootteko skypessä usein ja ootteko suunnitellu yhtää näättekö millon seuraavaks?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah kiitti:3 No siis me puhutaan päivittäin skypessa ja soitellaan välil puhelimella et kyl me ollaan vissiin enemmän kun kavereita. Jos hän pääsis tänne tulemaan kun hänellä on syysloma, mutta se on vähän vielä auki :---D

      Poista
  5. oi miten kiva postaus, sulla on varmaan ollu ihana kesä :-)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos ja juu niin oli mutta nyt se on jo ohi :-----D yhyyyy!!

      Poista
  6. Ootteks te ton norjalaisen pojan kanssa ihan vaan kavereita vai jotain enemmän?:)

    VastaaPoista
  7. Tämä sun blogi on vaan niiiin ihana! :3

    VastaaPoista
  8. mikä ton norjalaisen nimi on? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aattelin, että en sitä täällä kerro! :)

      Poista
  9. hei oon nolo kun kommentoin samaan postaukseen kaks kertaa mut lilja me mennään myös joskus pian kuvaileen!!!! <3

    t.vallu

    VastaaPoista
  10. Oi että, ehkä ihanin postaus sulta ikinä! ♥ Ihanaa tekstiä, sait todellakin hyvälle tuulelle! :-) Sun kesä on näiden mukaan ollut ihan mahtava! Niin upeita kuvia, vautsi! :-)

    http://kisstherain-p.blogspot.fi/

    VastaaPoista