sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Äiti kato mä tein prinsessan lumesta.

asdf 077asdf 064

asdf 062

asdf 065

asdf 094

asdf 066
asdf 075

Viikonloppu meni taas aika äkkiä, tai no ei ees oo vielä  menny mutta kuiteskin. Lauantaina oli tanssi esitys, jossa kustiin ja pahasti. Joo osasin tanssin ja näin mutta siellä oli koko varmaan 30 ihmisen ryhmästä 7 paikalla. Olin kahen muun kanssa edessä ja sitte kaikki muut siinä edessä unohti tanssin lopun ja samalla määkin, eli seistiin siinä vaan paikallamme ja juostiin noloina pois! Loppu  ilta vietettiin sitten karkkien ja kavereiden seurassa. Tänään lähettiin aamusta sittariin, kun ei parempaa keksitty. Siellä kierretiin ja  kun lähettiin ulos jollain piippas ne varas hälyttimet, mut oltiin vamoja että ei meillä ja lähettin käveleen, sitten joku vartia juoksi vaan meiän perään ja jouduttiin käveleen niitten varashälyttimien ohi miljoona kertaa ja kun ne ei kellään piipannu niin vartia vaan vähän nolona pyyteli anteeks. En kyllä vähään aikaan aatellu sinnekkään mennä. Mutta joo ostin vaan sieltä Subin ja karkkia joten ei mitään ihmeellistä. Ja yks pikkutyttö vaan aamulla sano äitillensä ulkona kun olin viemässä koiria että: äiti kato mä tein prinsessan lumesta, söpöö eiks?(=
Ja niin huomennahan on ystävänpäivä ! <3
Ps. aattelin tehä  kysymyspostauksen jos vaan tulee kysymyksiä, kun sitä pyydettiin. 
Joten laittakaas niitä kysymyksiä jos keksitte!

4 kommenttia:

  1. voisikko tehä joskus muuten kysymyspostauksen?;D

    VastaaPoista
  2. Anonyymi: joo toki, jos vaan kysymyksiä tulee(:

    VastaaPoista
  3. - ikä
    - asutko omakotitalossa
    - käytkö kirppiksellä koskaan
    - pidätkö ittees kauniina
    - paljon sul on täl hetkellä rahaa

    VastaaPoista
  4. -ootko hyvä lukiossa? millasia arvosanoja esim. saat?
    -tiedätkö mitä aiot tehdä lukion jälkeen?
    -mitä sä tahdot tulevaisuudelta?
    -millasen perheen haluaisit perustaa?
    -oletko tutustunu johonkin bloggaajiin? tahtoisitko, keihin?
    -minne tahtoisit matkustaa?
    -mikä on lähin kaupunki sua? oon käsittäny että asut pienellä paikalla.
    -lempikaupunki suomessa?
    -millanen oot luonteelta, kuvaile!
    -onko sulla hyvä itsetunto?
    -mihin oot tyytyväinen itessä, mitä muuttaisit?
    -ootko ihan absolutisti vai juot korkeintaan pienissa määrin?
    -pituus?
    -lempivaatteet?
    -lempi bändi?
    -paras vaatekauppa?
    -mitä ripsaria käytät?
    - kuka on sun lempi näyttelijä?
    - mitä TV-kanavaa katot eniten?
    - kuka julkkis haluaisit olla päivän verran?
    - ketä julkkista et voi sietää?
    - kenen blogia luet eniten?
    - mitä ohjelmaa et voi sietää?
    - jos saisit nimetä jonkun aikakauslehden uudelleen, minkä nimen antaisit?
    - minkälaisista vaatteista et pidä?
    -Jos saisit lemmikin, minkä ottaisit?
    -Joku antaa sinulle 500e. mitä tekisit rahalla?
    -sun lempikoru?
    - tykkäätkö tehä kotona ite ruokaa paljon vai tekeekö sen pääasiassa sun äiti/isä?
    - haluisitko muuttaa ulkomaille sitten joskus, kun on mahdollista?
    - mikä on sun lempitapahtuma vuodessa? (joulu, juhannus, pääsiäinen jne...)
    - luetko julkkisten blogeja?
    - kenet nimeisit tällä hetkellä lempinäyttelijäksesi?
    - mitä oot mieltä, canon, olympus, vai nikon?
    - rehellisesti, ootko oikeesti joskus toivonut jonkun kuolemaa, ihan tosissaan?
    - mikä on pahin teko, mitä sun ystävä on sulle tehnyt?
    - mitä asiaa pitäisit tällä hetkellä muodikkaimpana? (vaate, tavara, tapa, harrastus.. ihan mikä vaan!)
    - mikä on tällä hetkellä sun lempijulkkisten top5?
    - kuka on sun mielestä kaunein / komein (tai söpöin) julkkis?
    - mikä on sun mielestä paras tv-ohjelma?
    - mistä aineesta pidät koulussa eniten?
    - voisitko esitellä vaikka sun 5 lempivaatetta?
    - mistä ostat eniten vaatteita?
    - mikä on mielestäsi paras nettikauppa, josta voi ostaa vaatteita?
    - mikä on sun lempibändi?
    - mikä on sun lempiväri vaatteissa?
    - mitkä on sun mielestä hienoimmat hiukset mitä sulla on ollu?
    - jos pääsisit ihan mihin vaan maailmassa, ja raha ei olisi ongelma, mihin menisit?
    - mikä on paras paikka ulkomailla missä olet ikinä käynyt?
    - millanen on sun unelmien poikaystävä?
    - kenen julkkiksen tyyliä ihailet eniten?
    -missä lukiossa oot?
    -onks lukiossa oikeesti niin hankalaa ja kauheeta kun annetaan ymmärtää?
    -miks menit lukioon?
    -tutustuuko lukiossa helposti uusiin ihmisiin?
    -onko kokeet oikeasti niin vaikeita?
    -mitkä aineet ovat pakollisia?
    -tuleeko lukiossa paljonkin uusia aineita?
    -onko lukiossa kivempaa kuin yläasteella?
    - Mitkä on sun lempiherkkuja?
    - Mitä aiot opiskella lukion jälkeen?
    - Onko sulla hyvät välit siskoosi?
    - Tykkäätkö enemmän tyttömäisistä vai poikamaisista vaatteista, tai siis kummissa tunnet olosi kotoisammaksi? :D
    - Mitä harrastat?
    - Monelta menet yleensä nukkumaan?
    - mitä mieltä oot tupakasta ja alkoholista?
    - ajatellaan, että joku tyttö on tosi nätti, mutta sillä on erikoiset hampaat (esim isot etuhampaat, rako etuhampaissa) niin pilaako toi sun mielestä sen ulkonäön, vai onko se susta vaan persoonallista?
    - voisitko mennä kauneusleikkaukseen?
    - katsotko kauhuleffoja?
    - tykkäätkö sellasesta kim kardashian tyylisestä vartalosta?

    ja en tiiä mihin nää kyssät piti laittaa mutta laitoin nyt tähä..

    VastaaPoista